Ei sen näin tarvitse olla. Päijänteeltä puhaltavan kevätviiman lisäksi meillä Asikkalassa puhaltavat myös oppimisen uudet tuulet. Kun ammatillisessa koulutuksessa jatkossa aletaan oikeasti mitata osaamista eikä koulussa istumiseen käytettyä aikaa, perinteinen luento-opetus opintojaksoineen ei enää taivu opiskelijaa palvelemaan. Ei ainakaan pelkästään.
Talvivaelluksen kohdetta tiedustelemassa. Kuva: Juha Rötkö |
Eräklubin toiminta-ajatus on minusta huikea: se on joustava tapa oppia juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa ja mille on juuri sillä hetkellä tarvetta. Eräklubin on jonkinlainen vapaa-ajan harrastamisen ja opiskelemisen sekoitus. Se on täysin opiskelijoiden käsissä - klubin vetäjä kutsuu porukkaa kokoon, tiedottaa toiminnasta ja toimii moottorina ja yhteyshenkilönä. Opettajat ja muu henkilökunta koettavat tukea klubin ideoita ja esim. järjestää välineitä ja puitteita oppimiselle.
Eräklubiin ovat tervetulleita kaikki vaeltamisesta ja McGyver-taidoista kiinnostuneet, eri alojen ja eri vuosikurssien opiskelijat, henkilökunta, jopa ulkopuoliset (esim. opiskelijoiden erähenkiset tuttavat). Säännöllisiä suunnittelutapaamisia on ollut noin kaksi kertaa kuukaudessa. Niiden lisäksi eräklubi järjestää retkiä ja vaelluksia, joilla jokainen voi oppia tarvitsemiaan erätaitoja tai harjoitella toisten ohjaamista. Jollekin esim. gps-laitteen käyttö ja suunnistustaidon parantaminen on ykköstavoite, toinen hakee haastavampia luonnossa selviytymisen taitoja, kolmas ehkä haluaa saada tuntumaa toimivimpiin retkeilyvarusteisiin. Retkiä saa järjestää kuka tahansa eräklubin jäsenistä. Niille on lähdetty vaihtelevilla kokoonpanoilla. Aktiivisimpiin ovat kuuluneet ns. Pyhiinvaeltajat, kaksi opiskelijaa, jotka ovat kolunneet huolella lähiseutujen retkikohteita ja kaukaisempiakin kansallispuistoja omaa osaamistaan kartuttaakseen.
Esimerkiksi tällä viikolla neljä eräklubin jäsentä kävi ma-ti talviretkellä Liesjärven kansallispuistossa harjoittelemassa talvierätaitoja ja kartoittamassa kohteen soveltuvuutta kokemattomampien talvivaellukselle. Samaan aikaan kalaklubi järjesti sekä maanantai- että tiistai-iltana madepilkkiretket Päijänteellä. Osallistujia oli yhteensä lähes parikymmentä. Lisäksi pari naispuolista eräklubilaista treenasi talviretkeilyä yöpymällä matikkapilkin jälkeen koulun läheisen saaren laavulla. Ihan vapaaehtoisesti, vapaa-ajallaan.
Salamajärven kansallispuisto ei osoittautunut kovin houkuttelevaksi hiihtovaelluksen kohteeksi. Kuva: Juha Rötkö |
Oppimisklubit tuntuvat istuvan luonto-ohjaajien ja kalataloden koulutukseen kuin puukko eräjorman kouraan. Ne ovat loistava tapa kerätä eri tutkinnon osiin liittyvää osaamista. Klubit tuntuvatkin syntyvän luontevasti eri tutkinnon osien osaamisen ympärille. Eräklubissa opitaan vaelluksen ohjaamisen tutkinnon osan taitoja. Tällä hetkellä on syntymässä ruokaklubi, jossa opitaan esim. kalanjalostukseen ja maastossa ruokailemiseen liittyviä niksejä. Kalaklubi liittyy esim. kalatalouden kalastusmenetelmiin ja luontopuolella vaikkapa luontopalveluissa toimimiseen. Kiinnostusta on myös esim. aktiviteettiklubin (luonnossa ohjaamisen luontoaktiviteetit) ja erityisryhmäklubin (erityisryhmien ohjaaminen luonnossa) perustamiseen.
Klubeilla voi jakaa parhaat niksit ja kokeilla niitä samanhenkisesssä seurassa. Tämä niksi on muuten loistava. Kuva: Kari Virkkunen |
Semmoinen pieni kysymys tietysti herää, että mitä opettajat sitten jatkossa tekevät. Jaa - ehkä nuo huolivat meidätkin mukaan retkille, jos osaamme käyttäytyä asiallisesti ja kantaa kortemme kekoon. Vakavasti puhuen opettajien rooli kyllä muuttuu uuden oppimisen kuvioiden myötä. Opettajista tulee enemmänkin valmentajia, jotka keskittyvät yksilöiden ja ryhmän oppimisprosessin ohjaamiseen, eivät niinkään siihen perinteiseen opettamiseen. Etenkin luonto- ja kalastuksenohjaajan ammateissa on kaikille osapuolille mielekästä antaa mahdollisimman suuri osa taitojen opettamisesta kokeneempien opiskelijoiden käsiin. Opettaja paikkaa ja tukee tarvittaessa ja esim. sparraa opettajan saappaisiin astuneita opiskelijoita. Tästä olemme jo saaneet esimakua esim. kalaklubin vetäjän otettua hoitaakseen luonto-ohjaajien talvikalastusopetuksen. Opettaja on toki mukana, mutta hänen tehtävänsä on tukea ja tarvittaessa neuvoa, ei kertoa ja näyttää itse.
Mitä opiskelija sitten hyötyy klubitoiminnasta verrattuna ihan tavalliseen harrastamiseen? Opiskelijalla on klubitoiminnassa käytössään koulun tilat, välineet ja varusteet sekä esim. mahdollisuus hyödyntää koulun ajoneuvoja retkillä. Klubeilla tapahtuva oppiminen on ihan yhtä lailla opintotukikelpoista kuin luokassa istuminenkin. Retkiltä voi saada ateriakorvauksia. Suurin hyöty lienee kuitenkin ryhmän imu ja tuki: klubi houkuttelee ottamaan vähän isompia haasteita vastaan ja hauska seura vie mukanaan tekemään uusia aluevalloituksia. Ryhmän osaaminen kasvaa valtavan paljon nopeammin kuin yhden harrastajan - klubiin osallistumalla voi hyötyä samalla muidenkin kokemuksista. Samalla saa oppia itseä motivoivalla tavalla, omassa tahdissa, sen verran kuin tarvitsee.
Tästä kannattaa olla ylpeä. Saa kopioida muihinkin kouluihin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti