torstai 3. syyskuuta 2015

Uusia oppimisen tuulia

Entä jo opettajat eivät enää opettaisi? Loppuisikohan oppiminen kokonaaan? Meillä Asikkalassa luonto-ohjaajien koulutusta on mullistettu oikein perusteellisesti. Ensimmäisenä vuonna oppiminen tapahtuu melko perinteisesti, mutta toinen opiskeluvuosi toteutetaan kokonaan tiimioppimisen kautta. Ja sehän tarkoittaa muun muuassa opettamisesta luopumista.

Valmennan itse toista vuottaan aloittelevaa luonto-ohjaajaryhmää. Opettaa en heitä aio. Valmentajana tuen tiimiä arjen haasteissa ja varmistan, että oppimisprosessi etenee tavoitteiden mukaisesti. Ne tavoitteet asettavat oppijat itse, omien kiinnostuksen kohteidensa ja tulevaisuuden suunnitelmiensa mukaisesti. Meillä saa oppia sitä, mikä eniten kiinnostaa.

ÄxönKlubin vetäjä järjestää koskimelontaretkeä FB-ryhmässä
Oppimisklubit ovat eräs uusista oppimisen tavoista Asikkalassa. Klubit ovat opiskelijavetoisia, opintopiirin tyyppisiä "kerhoja", joissa opiskelijat järjestävät itse ja yhdessä toimintaa, joka heitä kiinnostaa. Klubit liittyvät löyhästi luontoalan tutkinnon perusteen eri tutkinnon osiin, mutta niitä eivät osaamisvaatimukset sido. Jokaisella klubilla on vapaaehtoinen vetäjäpari, joka organisoi toimintaa ja tiedottaa siitä. 

Kuka tahansa voi liittyä klubeihin - siis oikeasti kuka tahansa. Myös toisten alojen opiskelijat, opettajat tai muu henkilökunta. Ulkopuolisilta voidaan periä toimintaan osallistumisesta maksu, mutta oman osaamisen jakaminenhan hyödyttää kaikkia. Klubilaiset maksavat yleensä itse mahdolliset kustannukset, esim. issikkavaelluksen hinnan tai kajakkien vuokran koskiretkellä. Klubitoiminta on todella vilkasta ja hauskaa. Tällä hetkellä meillä toimii erä-, äxön-, ruoka-, erkkari-, melonta- ja kalastusklubit. 

Klubitoiminnassa kasvatetaan usein omia lajitaitoja, esim. erilaisten kalastusmenetelmien tai luontoaktiviteettien hallintaa. Usein niiden toiminnassa pääsee myös harjoittelemaan asiakkaiden ohjaamista - esim. opiskelutovereita opettamalla. Klubit järjestävät toimintaa silloin, kun klubilaisille sopii, myös iltaisin ja viikonloppuisin. 

Osallistumalla ruokaklubin toimintaan voi
hankkia osaamista vaikkapa maastossa
ruokailemisen tutkinnon osasta
Tiimioppimiseen kuuluvat vahvasti mukaan myös asiakaskeikat. Kun ennen otettiin koululle "harjoitusryhmiä" syömään oppilaiden paistamia makkaroita ja asiakkaiksi ohjausharjoituksiin, nykyisin opitaan tekemällä oikeita, maksullisia palvelutuotteita oikeille asiakasryhmille. Oppijat perustavat NY-yrityksen tai liittyvät pedagogiseen osuuskuntaan, suunnittelevat yhdessä vetäviä ruoka- ja ohjelmapalvelutuotteita ja myyvät niitä asiakkaille. Asiakaskeikoista saadut kokemukset käydään aina yhdessä läpi ja käännetään yhä paremmaksi osaamiseksi. Yritystoiminnan kautta tulevat samalla tutuiksi esim. asiakkaiden hankkiminen, markkinointi ja taloushallinto. Laadun ja turvallisuuden hallinta ovat asiakaskeikoilla avainasioita. Tiimiyritys ansaitsee tietenkin myös rahaa, jolla voi vaikkapa tehdä yhteisiä opintoretkiä tai hankkia lisää varusteita yrityksen käyttöön. 

Asiakaskeikkojen ja klubien lisäksi meillä opitaan myös yhteisissä oppimistapahtumissa. Järjestämme leirejä, tapahtumia ja retkejä, joille ovat tervetulleita opiskelijoidemme lisäksi myös esim. jo valmistuneet opiskelijat. Meille on muodostunut uskomattoman hieno yhteisöllisen jakamisen kulttuuri, jossa kaikki tuntuvat olevan valmiita tukemaan toisiaan ja auttamaan uusien asioiden oppimisessa tai niissä kehittymisessä. Esim. tällä viikolla eräs kolmannen vuoden opiskelijoista kertoi juuri aloittaneille opiskelijoille retkeilyvarusteiden hankinnasta esitellen omaa, laajaa varustevalikoimaansa. Jo valmistuneet opiskelijat ovat tulossa opettamaan liharuokien valmistamista tulilla. Tulevalla syysretkellä osaavammat neuvovat kokemattomampia retkeilytaidoissa. 
Kelventeen melontaretkellä harjoiteltiin paitsi melontatekniikkaa,
myös maastossa yöpymistä, retkiruoan valmistusta ja kajakista pelastautumista
Tiimioppimisessa koko tiimin ja valmentajan yhteiset treenit ovat todella tärkeitä. Treeneissä työstetään, ideoidaan, puidaan ja luodaan tiimille tärkeitä asioita. Niissä voidaan vaikkapa käsitellä oppimiseen tai yrityksen pyörittämiseen liittyviä asioita tai pohtia asiakaskeikkojen kokemuksia. Treeneillä varmistetaan, että oppimista tapahtuu, että syntyy yhteinen ymmärrys asioista ja että jokaisen kokemukset saadaan jaettua toistenkin hyödyksi. 

Vaikka jokainen oppii tekemällä niitä asioita, joissa haluaa kehittyä ja joista on kiinnostunut, ei täällä silti opita mitä sattuu. Jokaisen opinnot suunnitellaan laatimalla säännöllisesti päivitettävä oppimissopimus ja suunnitelma omiin tavoitteisiin pääsemisestä. Valmentaja ohjaa oppimista luonto-ohjaajan ammatissa tarvittavaan suuntaan. Jossain vaiheessa oppijalla alkaa olla sellaista osaamista, joka riittää tietyn ammattiosaamisen näytön suorittamiseen. Ja sitten vain kohti uusia haasteita. 

Niin oudolta kuin se tuntuukin, opettamisen lopettaminen ja sen korvaaminen tiimioppimisella on saanut aikaan paljon hyvää. Tiimioppimisessa on oma tuskansa, esim. oman työn suunnittelemisen ja tehokkaan yhdessä tekemisen oppiminen vievät aikansa. Oppijoiden osaaminen on parantunut hurjasti. Väittäisin, että myös koulussa viihtyminen. Täällä tehdään nyt oikeita asioita oikeasti, ei leikitä eikä harjoitella harjoittelemisen vuoksi. Myös ne paljon puhutut perustaidot tulevat usein klubien ja asiakaskeikkojen myötä opittua perusteellisesti ja syvällisesti. En malta odottaa, mitä tästä vielä kasvaa!







lauantai 23. toukokuuta 2015

Päijänne -retken kuulumisia

Koulutuskeskus Salpauksen luontoalan opiskelijat ja muutamat meiltä jo valmistuneet ovat parhaillaan 8 päivän mittaisella Päijänne päästä päähän -retkellä. Tässä retken kuulumisia. Lue lisää retken blogista, http://paijanne.blogspot.fi/ 
Uusilla vesillä
 Päijänteen retken kolmas päivä on alkanut Korpilahdelta tuulisissa merkeissä. Windguru ennustaa Korpilahdelle jopa 15 sekuntimetrin tuulenpuuskia ja muutenkin 7-8 m/s tuulta koko päivälle. Melojille tämä merkitsee reitin yksityiskohtien huolellista suunnittelua.

Päivälle suunniteltu, n. 24 km mittainen etappi kulkee pääosin Päijänteen länsirantaa, mutta matkalle osuu yksi selän ylitys, joka näillä tuuliennusteilla tapahtuu navakassa sivutuulessa. Turvavene päivystää lähellä ja ylitys toteutetaan sopivan tiiviissä muodostelmassa ja jatkuvassa pelastusvalmiudessa. Toisaalta aallokossa melominen voi olla haastavuudessaan myös jännittävää ja innostavaa.
Lauantain ja sunnuntain reittisuunnitelma

Retkeläisille toimitettiin eilen perjantaina varuste-täydennystä Korpilahdelle. Aika paljon voi retkellä improvisoidakin, mutta esim. apteekista ostettavia tuotteita voi olla vaikea kuusenkerkistä retkellä keitellä. Samalla toimitimme matkalaisille myös välttämättömiä suklaatuotteita, joista vaikutti tulleen pulaa heti ensimmäisenä iltana.

Melojilta ja turvaveneen miehistöltä saadut raportit ovat olleet hieman niukkoja, koska pitkällä retkellä matkapuhelinten akkuja on järkevää säästää. Monella on mukana virtapankki puhelinten akkujen lataamista varten, mutta siltikään turhiin puhelimessa löpinöihin ei retkellä kannata sortua. Iltaisin retkeläiset ovat kuitenkin lähettäneet leiristä runsaasti kuvia, jotka ovat ymmärrettävästi olleet hyvin ruokailu- ja maisemapainotteisia. Ilmeistä on, että tärkein varuste pitkällä vaelluksella on osaava eräkokki. Onnellisia ovat ne, joiden ruokakuntaan sellainen kuuluu. Ovathan nuudelitkin ihan jees, mutta avotulella voissa paistettu pallas..

Ensimmäisen yöpaikan Mämminiemen maisemia

Perjantain varustetäydennyksiä
Pikku välipalaa avotulella

Oikeesti. Pekoniherkkusieniä. 
Perjantaina retkikunta kohtasi Kärkistensalmen kohdilla myös Korpilahti -lehden toimittajan, joka tuli kuvaamaan ja haastattelemaan retkeläisiä. Itse melontamatka oli perjantaina ohi jo neljän maissa iltapäivällä, joten leirissä oli jälleen runsaasti aikaa ruoanlaittoon.

Retken edetessä perjantai oli myös kiireinen valmistelupäivä maanantaista kirkkoveneen vesillelaskua varten. Maanantaina retkelle lähtee Jämsästä 12 uutta osallistujaa, joiden viime hetken varustetarpeita ja kyytiasioita järjesteltiin tiukassa tahdissa. Samalla syntyi myös luontoalan opetussuunnitelma ensi syksylle.

Itse vietän viikonloppua aavistuksen hermostuneissa merkeissä - ovatkohan kaikki osallistujat maanantaiaamuna klo 8 oikeasti lähtövalmiina koulun autoissa Asikkalan kampuksella, vai vieläkö juostaan ympäri koulua etsimässä makuualustoja tai tulitikkuja? Omatkin varusteet on otettava esiin, huollettava ja pakattava. Silti on upeaa päästä retkelle mukaan, vaikka vain puolesta välistä. Itse melontamatkaa tärkeämpää minulle on ehkä päästä viettämään aikaa näiden upeiden tyyppien kanssa - meiltä jo valmistuneiden ja muualle muuttaneiden, nyt kevätjuhlassa valmistuvien ja vielä vuodeksi, pariksi meille jäävien opiskelijoiden kanssa.

Melojien ensimäisiä metrejä Jyväskylän satamassa

Osa turvaveneen miehistön "hektisestä" päivästä

Turvaveneen miehistöä
 Siisti biitsi -tempausta varten retkeläiset ovat myös tutkineet Päijänteen rantojen roskaisuutta ja keränneet roskia talteen. En tiedä tarkkaa tilannetta tässä asiassa, mutta ainakin Mämminiemessä roskia oli kuulemma niin niukasti, että pieni minigrip-pussi olisi riittänyt. Mutta löytyyhän luonnosta muutakin kerättävää.

Ympäristötaidetta

Melojien kamppeita kuivumassa seuraavan päivän uurastusta varten

tiistai 12. toukokuuta 2015

Matka minuksi

Hei heppuloiset!

Täällä kirjoittelee Tiina, kolmannen vuoden luonto-ohjaajaopiskelija. Opintoni ovat loppusuoralla, ja valmistuminen häämöttää ihan kulman takana. 

Tein hieman erilaisen opinnäytetyön - nimittäin videon, jossa näytän oppimiseni kuvien avulla. Mitäpä sen enempiä selittämään, toivottavasti tykkäätte videostani! :)

 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Päijänne päästä päähän

Haluaisitko meloa, soutaa tai veneillä Päijänteen päästä päähän, Jyväskylästä Asikkalaan? Toukokuussa 2015 siihen on loistava mahdollisuus. Koulutuskeskus Salpauksen kirkkovene, moottorivene sekä nippu kajakkeja valloittavat tämän Suomen toiseksi suurimman järven 21.-28.5.

Melojia Päijänteen Tehinselällä

Päijänne-jamboreella haluamme toisaalta harjoitella lajitaitoja (melonta, soutu, veneily, retkeily, navigointi, kalastus), toisaalta levittää luontoalan ja kalatalouden ilosanomaa. Samalla "tuomme" tiimioppimisen Jyväskylän Tiimiakatemialta Asikkalan toimipisteeseen.

Meno on suhteellisen leppoisaa, mutta otamme toki huomioon Päijänteen erityispiirteet (suuret selät ja "tuulirännit". Sää on usein varsin eri tyyppistä kuin yllä olevassa, viime kesänä otetussa kuvassa. Mukaan lähtijät majoittuvat omissa teltoissaan. Kirkkovene, moottorivene ja kajakit saattavat liikkua varsin eri nopeutta, mutta pyrimme kokoontumaan yhteisille yöpymispaikoille jo mukavan seurankin vuoksi. Jokainen hoitaa ruokailunsa ja eväänsä itse. Osallistumismaksua retkestä ei peritä. Melojaryhmämme suorittaa joko melontaohjaaja- tai melontaopaskoulutusta. Muut ovat mukana joko elämyksen, yllytyshulluuden, seuran tai treenin vuoksi esimerkiksi moottoriveneen kuljettamista harjoittelemassa.

Päijänteen saaressa
Jos haluat mukaan iloiseen retkueeseemme, ainakin kirkkoveneeseen on mahdollista tulla soutamaan joko koko matka tai esimerkiksi parin päivän taipale. Ota yhteyttä ja kerro ideoistasi! Lähetä vaikkapa meiliä hanna.salminen@salpaus.fi.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Erityisryhmäklubi

Koulussamme on noussut uusia klubeja kuin sieniä sateella. Yhtenä uutena Erkkaklubi. Klubin ajatuksena on järjestää luontoaktiviteetteja erityisryhmille, esim. vanhuksille ja kehitysvammaisille, ja saada tietoa miten erityistä ohjaamista kaipaavien kanssa tulee toimia. Ensimmäinen tapaaminen on järjestetty Johannakotiin, jossa mietimme minkälaista aktiviteettia pääsemme järjestämään vanhuksille.
Huhtikuun alkupuolella suuntaamme Kuusankoskelle viettämään iloista iltaa kehitysvammaisten kanssa. Tarkoitus on mm. paistaa tikkupullia ja hörppästä nokipannukahvit. Klubiin voit liittyä: https://www.facebook.com/groups/620767011357480/?fref=ts

                                          Kuvassa: Pertti Kurikan nimipäivät

torstai 12. maaliskuuta 2015




                     Pekoninmitan paremmat muikkupihvit 


Ainekset

Määrä                       Aines
300g                           Tuoreita muikkuja
1dl                              Korppujauhoja
100g                           Maustamatonta tuorejuustoa
1                                 Sipulinkynsi
3-6                              pekoni viipaletta
pieni nippu                Basilikaa
5cm                            Purjoa
1/2                              Tomaatti
1tl                               Tomaattipyrettä
ripaus                         Sitruunapippuria
ripaus                         Sokeria
ripaus                         Suolaa


























































































































keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hyppäisitkö avantoon?



Moi kaikki! Tällä kertaa täällä ruudun toisella puolella istuu Kirsi, ensimmäisen vuoden luonto-ohjaaja opiskelija. Minua pyydettiin kirjoittamaan tänne jotain mukavaa ja ajattelin kuvailla ja esitellä yhden meidän toiminnan täytteisistä koulupäivistämme. Me olemme aloitelleet vähän treenaamaan ryhmien ohjausta, ja jokaisella on nyt ollut tehtävänään ohjata luokallemme jokin aktiviteetti.



Nuotio piti tehdä ja sauna lämmittää, joten eiku vain pilkkomaan puita ja tekemään sytykkeitä. Sitten olikin päivän ensimmäisen aktiviteetin vuoro, eli... nuotiopopcornit! Nom nom nom.




Se ämpäri tyhjeni nopeasti eikä yksikään erä palanut! Poppareiden jälkeen paisteltiin makkaraa ja katseltiin siihen liittyvää tietoiskua YouTubesta...





Seuraavaksi oli avantoon hyppäämisen vuoro. Ei sinne viitsinyt hypätä kuin yksi luokkalainen, mutta hauskaa näytti olevan! Ennen sitä piti kuitenkin tehdä se avanto.




Jään saahaamisesta tuli kuulemma niin kuuma, että itse ohjaajankin teki mieli hypätä veteen. Itsehän käytin aikani hyödyksi seisoskelemassa kameran takana, hehhe hehhe.



Sinne se vapaaehtoinen kuitenkin pulahti ja hauskaa näytti olevan! Varmasti maittoi sauna tuon jälkeen. Me muut lähdettiin istumaan välillä luokkaan ja miettimään miten päivä sujui. Ja hyvinhän kaikilla sujui, tuli opittua pari makkaralauluakin ihan vahingossa.

Muistakaas muksut, että yhteishakua on jäljellä vielä ensi tiistaihin (17.3.) asti, joten tulkaa nyt ihmeessä meidän kanssa nuotiolle istumaan!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Työssäoppimassa kissa- ja koirahoitolassa

Hei ihmiset,

täällä kirjoittelee Tiina, kolmannen vuoden luonto-ohjaajaopiskelija. Suoritin taannoin yhtä tutkinnonosaa koulumme kissa- ja koirahoitola Tassulassa. Vaikka opiskelenkin luonto-ohjaajaksi, nappasin eläintenhoitajan perustutkinnosta tutkinnonosan, jossa pääpainoitteisesti keskitytään koiriin. Suoritin 25 työpäivää hoitolassa, jonka jälkeen lähdin Lappiin työssäoppimaan huskysafariyritykseen 25 työpäiväksi. Lapin työssäoppimisesta kirjoittelin täällä.



Hoitolassa hoidin hoitoon tuotuja koiria ja kissoja. Perus työtehtäviäni oli koirien lenkitys, häkkien siivous, ruokkiminen, leikittäminen ja seurusteleminen yms kissojen hoito. Hoitolassa on myös välillä kissoja, mutta selkeästi vähemmän kuin koiria. Työtehtäviini kuului myös hoitolan puhelimeen vastailua, asikkaiden vastaanottamista, siivoilua ja sen sellaista. 



Joskus pääsin seikkailemaan jyrsijä- ja matelijapuolelle. Jyrskäpuolella käsitellään marsuja, kaneja, hamstereita, deguja, chinchilloja ja gerbiilejä. Tehtäviäni olivat lähinnä siivous, ruokkiminen ja vesien huolehtiminen. Joskus sitä saattoi paijata söpöjä palluroita. 

Eksopuolella taas on eksoottisia eläimiä, kuten käärmeitä, lintuja, sammakoita, kaloja, kilpikonnia, iguaani jne.. Tein eksopuolella yksinkertaisia hommeleita, kuten siivousta ja terraarioiden lämpötilojen mittausta. Henkilökohtaisesti minua ei niinkään kiinnosta eksoottiset lemmikit, mutta niitä on kiva katsella.



Nämä siivekkäät kaverit olivat oikein kuvauksellisia. Eivätkä ne edes kakanneet kamerani linssille.

Miksi hakeuduin Tassulaan työssäoppimaan? 

Luonto-ohjaajan tutkinnossa ei ollut enää mitään minua kiinnostavia tutkinnonosia. Sovellettiin opettajani Jarnon kanssa, ja kysyttiin mahdollisuutta suorittaa eläintenhoitajien tutkinnonosan. Asia onnistui, ja niin aloitin työssäoppimisen hoitolassa. Pidän koirista, ja luontomatkailualalla minua kiinnostaa huskysafarit.























Plussat ja miinukset

Plussat: Sain käsitellä koiria, ja tutustua millaista on pyörittää hoitolabisnestä.

Miinukset: Peukaloiden pyöritys. Hoitoviikolla Tassulassa on myös alan omia opiskelijoita, ja välillä hoitolassa ei ole tekemistä kun työntekijöitä on monta. Etenkin joulun alla oli aika hiljaista. Usein istuin tauolla vaanimassa koska pyykkikone sammuu ja koska kuivausrummun voisi täyttää. Ja koska hoitolassa on omat aikataulunsa mitä noudatetaan tarkasti, en voinut hoitaa kaikkia päivän hommia tuosta noin vain pois. Ja joskus taas talo oli täynnä koiria, eikä muuta ehtinytkään kuin juosta lenkillä :D



Enkä myöskään oppinut oikein mitään uutta. Hoitolan rutiinit oppi aika nopeasti, ja työni oli pääosin siivousta ja koirien lenkittämistä. Että jos oppimisen kannalta miettii, työssäoppimisjakso ei ole kaikkein hyödyllisin. Ainakaan kun se oli niin pitkä. Hyödyllisempää olisi ollut siirtää osa hoitolan työpäivistä huskysafarityössäoppimiseen, koska halusin oikeasti olla siellä oman alan töissä ja oppia uusia asioita joita tahdon oppia. Mutta niin ei voinut tehdä jostain syystä.

Sain tutkinnonosaan liittyen kirjallisia tehtäviä, joissa piti mm. kertoa eri koirarotujen eroista, koiran ruuansulatussysteemistä ja ravinnosta. Ihan hyödyllisiä tehtäviä. Etsin tietoa netistä, ja työtä olisi helpottanut jos olisin saanut vaikka jotain eläintenhoitajien opetusmateriaalia.








































Kokonaisuudessaan TOP-jakso hoitolassa on ihan kivaa. Onhan siihen tottuminen, kun eläintenhoitajilla ja luonto-ohjaajilla on "kulttuurieroja". Mutta ehdottoman hyvä juttu, että voidaan soveltaa ja suorittaa toisen alan tutkinnonsosia ja "luoda" siltoja eri alojen välille (:

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Oppimisen iloa klubeista

Koulusta annetaan lukujärjestys, opettaja pitää luentoja. Käydään tentissä, vastaillaan jotain mitä muistista kaivellaan. Saadaan arvosana ja uusi opintojakso alkaa. Opintokorttiin jää rivi numeroita. Lopulta sitten valmistutaan, jos niitä numeroita on jaksettu hankkia riittävän monia.

Ei sen näin tarvitse olla. Päijänteeltä puhaltavan kevätviiman lisäksi meillä Asikkalassa puhaltavat myös oppimisen uudet tuulet. Kun ammatillisessa koulutuksessa jatkossa aletaan oikeasti mitata osaamista eikä koulussa istumiseen käytettyä aikaa, perinteinen luento-opetus opintojaksoineen ei enää taivu opiskelijaa palvelemaan. Ei ainakaan pelkästään.

Talvivaelluksen kohdetta tiedustelemassa. Kuva: Juha Rötkö
Meillä Salpauksen Asikkalan toimipisteessä on syntynyt älyttömän hieno oppimisen innovaatio: oppimisklubit. Viime syksynä opiskelijoille heräsi halu lähteä yhteiselle syysvaellukselle, jossa kokeneemmat opiskelijat ohjaisivat vasta aloittaneita. Vaelluksella syntyi idea eräklubista, jossa erätaidoista ja vaeltamisesta sekä niiden ohjaamisesta kiinnostuneet voisivat kokoontua harjoittelemaan niitä yhdessä. Eräklubi kokoontui ensimmäistä kertaa 18.12.2014 Asikkalan kampuksen hirsikodassa. And the rest is history.

Eräklubin toiminta-ajatus on minusta huikea: se on joustava tapa oppia juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa ja mille on juuri sillä hetkellä tarvetta. Eräklubin on jonkinlainen vapaa-ajan harrastamisen ja opiskelemisen sekoitus. Se on täysin opiskelijoiden käsissä - klubin vetäjä kutsuu porukkaa kokoon, tiedottaa toiminnasta ja toimii moottorina ja yhteyshenkilönä. Opettajat ja muu henkilökunta koettavat tukea klubin ideoita ja esim. järjestää välineitä ja puitteita oppimiselle.

Eräklubiin ovat tervetulleita kaikki vaeltamisesta ja McGyver-taidoista kiinnostuneet, eri alojen ja eri vuosikurssien opiskelijat, henkilökunta, jopa ulkopuoliset (esim. opiskelijoiden erähenkiset tuttavat). Säännöllisiä suunnittelutapaamisia on ollut noin kaksi kertaa kuukaudessa. Niiden lisäksi eräklubi järjestää retkiä ja vaelluksia, joilla jokainen voi oppia tarvitsemiaan erätaitoja tai harjoitella toisten ohjaamista. Jollekin esim. gps-laitteen käyttö ja suunnistustaidon parantaminen on ykköstavoite, toinen hakee haastavampia luonnossa selviytymisen taitoja, kolmas ehkä haluaa saada tuntumaa toimivimpiin retkeilyvarusteisiin. Retkiä saa järjestää kuka tahansa eräklubin jäsenistä. Niille on lähdetty vaihtelevilla kokoonpanoilla. Aktiivisimpiin ovat kuuluneet ns. Pyhiinvaeltajat, kaksi opiskelijaa, jotka ovat kolunneet huolella lähiseutujen retkikohteita ja kaukaisempiakin kansallispuistoja omaa osaamistaan kartuttaakseen.

Esimerkiksi tällä viikolla neljä eräklubin jäsentä kävi ma-ti talviretkellä Liesjärven kansallispuistossa harjoittelemassa talvierätaitoja ja kartoittamassa kohteen soveltuvuutta kokemattomampien talvivaellukselle. Samaan aikaan kalaklubi järjesti sekä maanantai- että tiistai-iltana madepilkkiretket Päijänteellä. Osallistujia oli yhteensä lähes parikymmentä. Lisäksi pari naispuolista eräklubilaista treenasi talviretkeilyä yöpymällä matikkapilkin jälkeen koulun läheisen saaren laavulla. Ihan vapaaehtoisesti, vapaa-ajallaan.

Salamajärven kansallispuisto ei osoittautunut kovin houkuttelevaksi
hiihtovaelluksen kohteeksi. Kuva: Juha Rötkö
Olen itse toiminut ammatillisena opettajana vuodesta 2008. Klubitoiminnan herääminen on niin loistava asia luonto-ohjaajien ja esim. kalatalouden koulutuksen kannalta, etten oikein saata uskoa onneamme todeksi. En muista montaakaan tilannetta, jossa opiskelijat olisivat olleet niin innoissaan oppimisesta ja uusien taitojen haltuunotosta, että he ovat valmiita käyttämään siihen runsaasti vapaa-aikaansa - esimerkiksi iltoja ja viikonloppuja. Kukaan ei kysele, mitä he siitä saavat. Koska he saavat sen, mitä itse haluavat saada. Klubeissa mikään ei ole pakollista eikä mitään arvioida. Ehkä se onkin niiden salaisuus, joka houkuttelee esim. kalaklubin matikkapilkille mukaan opiskelijan, jota ei muuten ole paljon koulun penkillä nähty.

Oppimisklubit tuntuvat istuvan luonto-ohjaajien ja kalataloden koulutukseen kuin puukko eräjorman kouraan. Ne ovat loistava tapa kerätä eri tutkinnon osiin liittyvää osaamista. Klubit tuntuvatkin syntyvän luontevasti eri tutkinnon osien osaamisen ympärille. Eräklubissa opitaan vaelluksen ohjaamisen tutkinnon osan taitoja. Tällä hetkellä on syntymässä ruokaklubi, jossa opitaan esim. kalanjalostukseen ja maastossa ruokailemiseen liittyviä niksejä. Kalaklubi liittyy esim. kalatalouden kalastusmenetelmiin ja luontopuolella vaikkapa luontopalveluissa toimimiseen. Kiinnostusta on myös esim. aktiviteettiklubin (luonnossa ohjaamisen luontoaktiviteetit) ja erityisryhmäklubin (erityisryhmien ohjaaminen luonnossa) perustamiseen.

Klubeilla voi jakaa parhaat niksit ja kokeilla niitä samanhenkisesssä seurassa.
Tämä niksi on muuten loistava. Kuva: Kari Virkkunen
Oppilaitokselta klubitoiminnan hoivaaminen edellyttää ennen kaikkea joustavuutta ja avointa suhtautumista. Miten toimitaan, jos esim. eräklubin järjestämä vaellus osuu päällekkäin tärkeiden oppituntien kanssa? Kun klubissa on mukana useiden vuosikurssien opiskelijoita, päällekkäisyyksiä ei voida kokonaan välttää. Saako olla pois oppitunneilta, jos klubin kautta hankittava oppi tuntuu tärkeämmältä? Tähän mennessä ongelmat ovat ratkenneet esim. siten, että klubi onkin järjestänyt kaksi erillistä retkeä, joista jompaan kumpaan ovat kaikki halukkaat pystyneet osallistumaan. Jatkossa on oppimispolkuja varmasti suunniteltava nykyistä enemmän opiskelijoiden kanssa. Tiedottamisen on toimittava suuntaan jos toiseenkin, jotta esim. retket osataan ajoittaa mahdollisimman sopiviin hetkiin. Ehkä klubien säännölliset tapaamiset kannattaa sijoittaa tietylle päivälle viikossa, jotta kaikkien halukkaiden osallistuminen voidaan järjestää.

Semmoinen pieni kysymys tietysti herää, että mitä opettajat sitten jatkossa tekevät. Jaa - ehkä nuo huolivat meidätkin mukaan retkille, jos osaamme käyttäytyä asiallisesti ja kantaa kortemme kekoon. Vakavasti puhuen opettajien rooli kyllä muuttuu uuden oppimisen kuvioiden myötä. Opettajista tulee enemmänkin valmentajia, jotka keskittyvät yksilöiden ja ryhmän oppimisprosessin ohjaamiseen, eivät niinkään siihen perinteiseen opettamiseen. Etenkin luonto- ja kalastuksenohjaajan ammateissa on kaikille osapuolille mielekästä antaa mahdollisimman suuri osa taitojen opettamisesta kokeneempien opiskelijoiden käsiin. Opettaja paikkaa ja tukee tarvittaessa ja esim. sparraa opettajan saappaisiin astuneita opiskelijoita. Tästä olemme jo saaneet esimakua esim. kalaklubin vetäjän otettua hoitaakseen luonto-ohjaajien talvikalastusopetuksen. Opettaja on toki mukana, mutta hänen tehtävänsä on tukea ja tarvittaessa neuvoa, ei kertoa ja näyttää itse.

Mitä opiskelija sitten hyötyy klubitoiminnasta verrattuna ihan tavalliseen harrastamiseen? Opiskelijalla on klubitoiminnassa käytössään koulun tilat, välineet ja varusteet sekä esim. mahdollisuus hyödyntää koulun ajoneuvoja retkillä. Klubeilla tapahtuva oppiminen on ihan yhtä lailla opintotukikelpoista kuin luokassa istuminenkin. Retkiltä voi saada ateriakorvauksia. Suurin hyöty lienee kuitenkin ryhmän imu ja tuki: klubi houkuttelee ottamaan vähän isompia haasteita vastaan ja hauska seura vie mukanaan tekemään uusia aluevalloituksia. Ryhmän osaaminen kasvaa valtavan paljon nopeammin kuin yhden harrastajan - klubiin osallistumalla voi hyötyä samalla muidenkin kokemuksista. Samalla saa oppia itseä motivoivalla tavalla, omassa tahdissa, sen verran kuin tarvitsee.

Tästä kannattaa olla ylpeä. Saa kopioida muihinkin kouluihin! :)


maanantai 9. helmikuuta 2015

Työssäoppimassa huskytarhalla

Hei,

minä olen kolmannen vuoden luonto-ohjaajaopiskelija Tiina. Olen ollut työssäoppimassa kolmessa huskysafareita tarjoavassa yrityksessä, ja nyt kerron teille viimeisimmästä työssäoppimisjaksostani Lapissa yrityksessä nimeltä SnowRiders. Työssäoppimisjaksoni kesti 25 työpäivää, ja ne päivät olivat aivan huikeita.

SnowRiders sijaitsee Muoniossa, ja yrityksellä on hieman yli 100 huskya. Osa koirista on puhdasrotuisia siperianhuskeja ja osa alaskanhuskeja. Näiden kahden rodun välinen ero on se, ettei alaskanhusky ole virallinen rotu. Mutta koiravaljakkopiireissä käytetään termiä "alaskanhusky" koirasta, jossa on siperianhuskya ja jotakin nopeaa rotua (esim. vintti- ja metsästyskoiraa). Alaskanhuskyt ovat siperialaisia nopeampia, minkä takia niitä näkee paljon valjakkokilpailuissa ja safarihommissa.























Suloinen Banzai-pentu

Aloitin työssäoppimiseni 29. päivä heti kun hyppäsin ulos bussista. Olen ollut kahdessa huskypaikassa työssäoppimassa, joten työ ei sinällään ollut minulle uutta. Sain työvaatteet ja aloitin muiden työntekijöiden kanssa koirien valjastamisen safaria varten. En ollut vuoteen tehnyt huskyhommia, joten ensimmäisen päivän jälkeen lihakset olivat aika juntturassa. Safarikoirat eivät nimittäin ole mitään pikkupuudeleita, vaan vahvoja työkoiria.























Ensimmäiset päivät menivät opetellessa talon tavoille. Rutiinit ovat eri huskytarhoilla aikalailla samanlaiset, joten oli helppo saada tarhan arjesta kiinni. Tietysti eri paikoissa tietyt asiat tehdään eri tavalla, mutta pääpiirteisesti päivärutiinit ovat samanlaiset. Harjoitteluni starttasi mainiosti.

Turhauttavaa uutena olemisessa on se, ettei tunne koiria. Valjakoiden kokoamisessa ei voi oikein muuta tehdä, kuin odottaa että joku antaa valjaat käteen, opastaa koiran luokse ja kertoo minne sen laittaa. Viikon jälkeen yleensä helpottaa, kun tietää suurinpiirtein kuka on Oodi ja että onko se keula-, vauhti- vai pyöräkoira ja kenen kanssa se yleensä vetää.























Valjakot ovat juuri saapuneet safarilta, ja koirat odottavat tarhoihinsa pääsyä.























Hamlet-koira ottaa rennosti. Mitä sitä nyt turhia stressaamaan.

Uutena olemisessa on se hauska puoli, että koirat vähän kokeilee missä mun asettamat rajat menee. Ruokailussa kun astelen tarhaan ruokaämpärin kanssa, koirat yrittää tulla suoraan ämpäristä syömään, mikä on ehdoton ei. Siinä saa sitten olla tarkkana ja näyttää että ämpäri on vain ja ainoastaan minun omaisuuttani. Ja jos huomio herpaantuu hetkeksi, ämpärillä on todennäköisesti joku koira varastamassa ruokaa. Ja jos joku koira onnistuu kerran varastamaan ruokaa, se tekee niin jatkossakin. Täytyy vain olla tarkkaavainen ja tiukka.

Myöskin tarhakarkurit kokeilee rajoja. Uusi tietämätön harjoittelija ei ole este eikä mikään. Onneksi sen oppii aika nopeasti, ketkä koittaa luikahtaa oven välistä kun tilaisuus koittaa. Okei, muutama koira karkasi minulta oven raosta. Ne ovat niin liukkaita ja taitavia.























Yleisesti ottaen Snow Ridersilla oli todella mukavaa, ja työnteko oli mieluisaa. Siellä oli mukavat työntekijät ja kiva työilmapiiri. Jos mokasi, niin se oli okei. Pääsin aika monipuolisesti tekemään kaikkia tarhan hommia. Olin mukana monella safarilla, ja se on kyllä ihan parasta päästä ajaamaan valjakkoa! Siinä jää moottorikelkatkin kakkoseksi, kun edessä on monta hyvin vetävää koiraa ja valjakko kulkee joutuisasti.

Rekiretki. Eräänä päivänä ei ollut asiakkaita, ja päätettiin treenata nuoria koiria jotka eivät ole paljoa juosseet valjakossa. Olihan se aika häsläystä, mutta hyvää treeniä nuorille.



Asiakkaat ihastelemassa koiranpentuja.


Asiakasvaljakot saapuvat takaisin tarhalle 9 km safarilta.

Leevi (vas) ja Betula. Takana Tuohi ja Hösy.

Koiria kohdellaan tällä tarhalla hyvin. Ikävä kyllä joillekin huskysafariyrittäjille koirat on pelkkää bisnestä, ja koiria kohdellaan kaltoin ja ne juostaan ihan loppuun. Onneksi tässä paikassa koirilla on hyvät, tilavat häkit ja ne saavat vapaapäiviä riittävästi. Kaikki koirat lähtevät safarille reippaina ja nauttivat olostaan. Täältä tarhalta löytyy muista paikoista otettuja safarikoiria, joilla on vähän huono menneisyys. Onneksi ne koirat ovat saaneet täältä paremman elämän.


Asiakkaita oli lähes joka päivälle. Yleensä asiakkaat olivat englantilaisia ja ranskalaisia. Oli siellä muunkin maalaisia ryhmiä, mutta selkeästi vähemmän. Englannin kielen taitoni on kehittynyt paljon, englannin puhuminen on helpompaa ja luonnollisempaa.

Nautin työssäoppimisjaksostani, opin paljon kaikkea uutta ja tapasin uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Suosittelen lähtemään Lappiin safarihommiin, jos on mahdollisuus. Onhan safarihommissa joskus kiireistä, meluisaa ja eläinten kanssa työskennellessä on omat haasteensa. Mutta pidän siitä, että saa olla luonnossa, tehdä hommia koirien kanssa ja toimia asiakaspalveluhommissa. On hienoa huomata asiakkaan kasvoilta ilo, kun hän ajaa ensimmäistä kertaa koiravaljakkoa tai pitelee huskynpentua sylissä. Täällä syntyy elämyksiä.

Tiina