keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tarinoinnin taito

Rankkasade keskeyttää melonnan ja ryhmä rantautuu keittokatoksen suojiin. Aikansa sitä kuuntelee sateen ropinaakin, mutta vähitellen retkeläiset alkavat kyllästyä. Mistä opas keksii jutun juurta?

Kalaopas on vienyt yritysasiakkaat uistelemaan. Tunnit kuluvat, mutta toivotunlaista saalista ei tule. Opas käyttää kaikki niksinsä, mutta asiakkaat eivät vaikuta kovin tyytyväisiltä. Miten tunnelman saisi käännettyä positiivisemmaksi?

Kalastusta ja erilaisia luontoaktiviteetteja ohjattaessa liikutaan vesillä ja maastossa, erilaisten luonnonilmiöiden armoilla ja kaikenkarvaisten eliöiden seassa. Opastustyön selkärangan muodostavat asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen ja heidän valitsemansa aktiviteetin ohjaaminen järjestelyineen. Taito tarinoida luonnosta ja ympäristöstä, jossa liikutaan, tuo kuitenkin lihan luiden päälle.

Laulujoutsenpari Kalkkisten koskella Asikkalassa
Oppaalle maksetaan paitsi käytännön järjestelyiden tekemisestä ja retken johtamisesta, myös elämysten tuottamisesta. Valtavan kuhan iskeminen kiinni jigatessa on takuulla elämys kalastusretken osallistujalle. Kaukaa tulleet turistit ovat lumoissaan revontulista. Jos juuri näitä elämyksiä ei kuitenkaan onnistuta tavoittamaan, oppaalla on kuitenkin vielä paljon mahdollisuuksia. Pilvipeite voi kätkeä taivaan värileikin mutta voi antaa mahdollisuuden kokea talvisen yön pimeys koko komeudessaan. Opas voi kertoilla valorytmin vaikutuksista pohjoiseen luontoon, kesän yöttömästä yöstä sekä valon houkuttelemista muuttolintujen ja hyönteisten parvista. Kalaopas voi selittää huonoa saalisonnea tiedoillaan kalojen käyttäytymisestä ja reagoinnista esim. säätilaan. Ohi lentävät linnutkin saavat merkitystä, jos opas osaa tunnistaa ne lapintiiroiksi, joiden muuttomatka vie Etelämannerta ympäröiviltä merialueilta kohti Pohjois-Lappia. 

Kalkkisten koski tihkusateessa
Kaikki paikat ja kaikki aktiviteetit eivät aina näytä parhaita puoliaan. Upea koski on asiakkaan silmissä pelkkää liikkuvaa vettä, jos sade ja tuuli jäätävät hänen kasvojaan. Jos oppaan järjestämä tekeminen ei asiakasta sykähdytä, oppaan on sykähdytettävä häntä kertomillaan asioilla. Tämä edellyttää vahvaa luonnontuntemusta, tietoja omaan alaan liittyvästä perinteestä sekä laajaa tarinavarastoa. Luonnontuntemusta sekä luonnosta ja kulttuurista kertomista harjoitellaan esimerkiksi luonto-ohjaajien koulutuksen aikana. Kokemusta kertyy sekä opintoihin liittyvistä että vapaa-ajalla tehdyistä reissuista. Vanha oppaiden kikka on, että myös toisilta kuulemansa tarinat voi hyvin kertoa eteenpäin omakohtaisina kokemuksinaan, eikä pieni tarinoiden värittäminenkään ole kiellettyä. Tämän taidon etenkin kalastusoppaat taitavat hallita erityisen hyvin ;) 

Teksti: Hanna Salminen, kuvat: Tiina Vihtonen


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Opettajat esittelyssä, Osa 2. Ari (Alf) Eklund


Alf valmiina kalanjalostuksen haasteisiin

Sarjan ensimmäisessä osassa esittelimme luontoalan opettajan Hanna Salmisen, tällä kertaa  vuorossa on kalanjalostuksen opettaja Ari Eklund, joka on yksi kolmesta kalatalouden opettajasta.

Olen työskennellyt Koulutuskeskus Salpauksessa 11 vuotta, opetan kalanjalostusta, veneilykursseja sekä toimin osaamistestaajana mm. hygieniapassi-koulutuksessa.

Miten päädyit Salpaukseen opettajaksi?
Kala-alan hommia olen tehnyt 90-luvulta lähtien. Ennen tätä työskentelin kirjapainossa, mutta sitten kaipasin alanvaihdosta ja tulin näihin hommiin. Koulutukseltani olen iktyonomi, AMK ja itseoppinut flamenco-tanssija.

Miltä tuntuu opettaa kalanjalostusta maallikoille?
Raskasta, mutta kyllä kaikki oppivat aikanaan. Muistan vain yhden opiskelijan joka ei ole oppinut fileoimaan kalaa.

Kertoisitko jonkun mieleenpainuvimman tapahtuman, joka on sattunut oppilaiden kanssa?
Mieleenpainuvin on varmaan se kun olimme käsivarren Lapissa viikon kestävällä pilkkireissulla. Minä ja pari muuta ajattelimme oikaista vähälumiselta näyttävästä kohdasta järvelle. Saimme yllätykseksemme huomata, että lunta olikin napaan asti.

Sinut tunnetaan kaikenlaisten kalaherkkujen valmistajana. Mikä on ”bravuurisi”?
Rosvopaisti lampaasta (hehheh), myös ahvenet ovat hyviä. Eniten kehuja olen saanut katkarapu- bouillabaissestani.

 
Veneilyä opettamassa
Luonto- ja kalakoulutuksen Facebook -sivuilla viitattiin jonkun opettajan lapinpolttomenneisyyteen. Oletko sinä oikeasti lapinpolttaja?
Kyseinen tapahtuma kävi toissa kesänä Ivalossa. Lentoni takaisin etelään lähti vasta illalla ja olin kysynyt majapaikkani isännältä, josko saisin pysyä huoneessani normaalia ulosheittoaikaa pitempään ja sehän sopi. Lähdin sitten kävelylle ja pysähdyin kahville noin kilometrin päähän hotellistani. Hetken päästä ohi meni hälytysajossa olevia paloautoja ja ihmettelin että missäköhän palaa. Palatessani takaisin näin jo kaukaa että paloautot olivat hotellini pihalla. Lähempi tarkastelu osoitti, että huoneeni oli palanut täysin poroksi. Kävin sitten poliisien kanssa pelastamassa kaiken mitä jäljelle oli jäänyt, eli puhelimeni. Sitten kävin kuulustelussa ja pääsin kuitenkin lennolleni puhelimessa olleen sähköisen lipun ansiosta.


Miten näet kalatalouden koulutuksen tulevaisuuden
 Kyllä alalla töitä riittää, jos vain viitsii tehdä.

Kirjoittajat: Cian Carroll ja Pyry Lätti
 

 

 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Harjoitusyritys opettaa


Luonto-ohjaajaopiskelijoiden suunnittelemat
ja valmistamat, erittäin käytännölliset
loimutustelineet
 Luonto-ohjaajan työssä tarvitaan monipuolisia taitoja ja joustavuutta. Peräkkäiset työpäivät ovat usein hyvin erilaisia, ja asiakkaiden odotusten toteuttamiseksi joutuu keksimään kiireessäkin luovia ratkaisuja.

Alan työssäoppimispaikoilla työtahti on usein ripeä, eikä uuden tulokkaan ole kovin helppoa hypätä lennosta mukaan toimintaan. Jos työntekijät eivät ennätä neuvoa työtehtäviä kunnolla, työssäoppijan voi olla vaikea oppia tekemään niitä oikein. Aina työssäoppijat eivät työpaikoilla edes pääse kokeilemaan kaikkia heitä kiinnostavia töitä.

Koulutuskeskus Salpauksen luonto-ohjaajien koulutuksessa hyödynnetään koulun tiloissa ja kalustolla toimivaa harjoitusyritystä. Yritys tuottaa ohjelmapalveluja ja maastoruokailuja oikeille asiakasryhmille. Erona "oikeaan" työelämään on lähinnä se, että töitä on tekemässä isompi porukka, valmisteluihin ja suunnitteluun on käytettävissä tarpeeksi aikaa ja työtä asiakkaiden parissa ohjaa opettaja. Harjoitusyrityksessä jokainen voi ottaa töistä juuri sen verran vastuuta, mihin omat taidot sillä hetkellä riittävät. Toisaalta on mahdollista tehdä kokeiluja tai tehdä työt "ylihyvin", paremmin kuin mihin työelämässä ehkä on resursseja.


Lumikengät ja sauvat valmiina odottamassa
asiakkaiden saapumista
Opiskelijat työskentelevät harjoitusyrityksessä varsinaisesti vasta toisena opiskeluvuotenaan, mutta jo ensimmäisenä vuonna otetaan vastaan sopivia asiakasryhmiä. Tänään Asikkalassa oli yhdeksän hengen työporukka virkistäytymässä lumikenkäretken ja erähenkisen aterian parissa. Huolelliset valmistelut, mainio kevättalven sää ja hieno ympäristö loivat erinomaiset puitteet virkistyspäivälle.

 Reilun tunnin mittaisen lumikenkäretken jälkeen asiakkaat asettuivat koulun kodalle, jossa heille tarjoiltiin tällä kertaa loimulohta (kasvisvaihtoehtona nuotiolla paistetut porkkanaletut), keitettyjä perunoita, fetasalaattia, kermaviilikastiketta, nokipannukahvia sekä uunituoreita perunarieskoja ja korvapuusteja.

Lumikenkäilyä Päijänteellä


torstai 7. maaliskuuta 2013

Etsitkö itsellesi kiinnostavaa opiskelupaikkaa tai tunnetko jonkun, joka sellaista tarvitsee? Kevään yhteishaku on alkanut, ja myös Salpauksen Asikkalan toimipisteessä on useita koulutusaloja haussa mukana. Voisitko kuvitella itsesi alla oleviin kuviin? Hae opiskelupaikkaa Koulutuskeskus Salpauksen järjestämään luontoalan tai kalatalouden koulutukseen yhteishaussa 25.2.-15.3.2013!



Luonto-ohjaajan koulutus on osa luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa. Luonto- ja ympäristöalan perustutkinnosta löydät lisää tietoa osoitteesta http://www.luontojaymparistoopetus.fi/ ja Salpauksen tarjoamasta koulutuksesta tästä linkistä. Kalatalouden perustutkinnosta voit lukea lisää tästä linkistä

Opettajaesittelyssä Hanna Salminen

Esittelemme tässä blogissa Koulutuskeskus Salpauksen luonto- ja kalakoulutuksen opettajia. Esittelyjen sarjan aloittaa Hanna Salminen, joka on toinen luonto-ohjaajien koulutuksen vakituisista opettajista. Lisäksi luonto-ohjaajia opettavat muut Asikkalan toimipisteen opettajat sekä erinäiset vierailevat tähdet.

”Tulin Salpaukseen luontoalan opettajaksi reilut viisi vuotta sitten. Oma koulutuspolkuni vei minut aikoinaan lukion ja vaihto-oppilasvuoden kautta suoraan yliopistoon opiskelemaan ympäristönsuojelutiedettä. Opintojeni jälkeen työskentelin kymmenisen vuotta lasten ympäristökasvatuksen parissa mm. Hämeenlinnassa.

Opettajan työssä saa ja joutuu käyttämään aika lailla kaikkea osaamistaan ja tietojaan sekä ennen kaikkea persoonallisuuttaan. Yhtenä päivänä saatamme loimuttaa lohta, toisena tehdä avantoa Päijänteen jäähän, kolmantena opetan ympäristölainsäädäntöä ja seuraavana rakentelen oppilashuollon kanssa ratkaisuja jonkun opiskelijan ongelmiin. Tai sitten kaikki tämä tapahtuu saman päivän aikana ja illalla hyödynnän vielä päivällä ottamiani kuvia koulutuksen markkinoinnissa Facebookissa.

Pidän työssäni sen monipuolisuudesta ja vaihtelevuudesta. Oppitunteja lukuun ottamatta työni ei useinkaan ole sidottu aikaan tai paikkaan. Tuntien valmistelua ja muita tietokonehommia teen usein iltaisin kotona. Omalle perheelle ja harrastuksille löytyy aikaa, koska suunnittelutyötä voi tehdä joustavasti ja myös lukujärjestyksiin voi vaikuttaa. Toisaalta viihdyn työssäni niin hyvin, että aina on mukavaa lähteä myös työpaikalle Asikkalaan.

Parasta työssäni ovat kuitenkin opiskelijat. Luonto-ohjaajaksi opiskelemaan hakeutuu hyvin erilaisia ihmisiä, joiden ammatillista kasvua on mielenkiintoista seurata. Ja tietenkin yrittää ohjata sitä jokaiselle otolliseen suuntaan. Opetan pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoita, esimerkiksi luonnontuntemusta, kestävää elämäntapaa, ulkoilureittien hoitamista, ryhmien ohjaamista ja luontoaktiviteetteja. Käytännönläheisen opetuksen lomassa opiskelijoihinkin tutustuu eri tavalla kuin luokassa, jolloin on helpompaa esimerkiksi löytää jokaiselle sopiva työssäoppimispaikka. Opiskelijoiden mielestä olen rento, iloinen, empaattinen, hauska, sählä ja persoonallinen (voi lukea myös ”hullu”) opettaja. Kuulemma.

Omia suosikkejani luontoaktiviteettien joukossa ovat lumikenkäily ja melonta. Varsinkin kesäaikaan viihdyn parhaiten järvellä kajakissa aina kun aikaa löytyy. Eikä tietysti ole haitaksi, että työaikanakin pääsee välillä melomaan.”

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Nuotta nousee jään alta

Nuotan vetonaru hivuttaa vähitellen nuottaa
pimeästä vedestä jäälle

Talvinuottaus näyttää suunnilleen yhtä mystiseltä kuin miltä se kuulostaakin. Noin 600 metrin päähän toisistaan on sahattu jäähän kaksi suorakulmaista avantoa. Jään alla uivan, radio-ohjattavan "pienoissukellusveneen" avulla kaksi vetoköyttä uitetaan kauempana sijaitsevasta avannosta kohti nostoavantoa. Jään alla kelluvien levittäjien avulla vetoköydet pysyvät erillään toisistaan ja pitävät nuottaa avoinna. Kalat ajautuvat vedon aikana nuotan perälle muodostuvaan pussiin.

Kalatalouden opiskelijat tarkkailemassa, että vetoköydet
kelautuvat tasaisesti

Kun avantojen välinen matka on satoja metrejä, nuotan veto kestää tunteja. Tänään 20.2. nuotta oli vedessä yhdentoista aikaan, ja puoli kahden aikaan se alkoi saapua nostoavannolle. Tuntien työn tulos on aina yllätys - paljonko ja millaista kalaa tummasta, kylmästä vedestä nousee.

 
Kun nuotan peräpussi kaloineen on nostettu jäälle,
kalat nostellaan haaveilla kuljetuslaatikoihin tai saaveihin


Nostoavanto. Taustalla Vääksyn Aurinkovuoren rinteitä

Hyvin pyörivät kelat tänäkin talvena

Nostoavanto vetää jäähän muutaman asteen pakkassäässä

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kokemuksia luonto-ohjaajan opinnoista

Kiipeilykoulutuksessa käytetyn Havukallion pintaa
Aloitin opiskelun luonto-ohjaajaksi syksyllä 2010. Hain opiskelemaan jälkihaussa, koska minulla ei vielä ollut opiskelupaikkaa. Tämä oli ainoa ala, joka kuulosti jotenkin kiinnostavalta.

Opiskelun aikana olemme päässeet kokeilemaan kaikenlaista siistiä, esimerkiksi vaelluksia kävellen ja kanootilla. Aloitin myös kiipeilyharrastuksen koulun kautta osallistuttuani valinnaiselle köysitoimintakurssille. Koulu sijaitsee hienolla paikalla Päijänteen rannalla.

Olen ollut opiskelujen aikana kolmessa eri työssä-oppimispaikassa. Ensin yhdistin työssäoppimisen ja kesätyöt leirintäalueen kunnossapitohommissa. Toisella jaksolla lähdin pohjoiseen Basecamp Oulanka -nimiseen yritykseen, jossa osallistuin ryhmien ohjaamiseen. Siellä pääsin myös kokeilemaan jääkiipeilyä. Kolmas paikka oli Lahdessa sijaitseva kiipeily- ja joogakeskus YogaRocks, jossa työskentelin asiakaspalvelussa ja osallistuin ryhmien ohjaamiseen.

Kun valmistun keväällä, aion jatkaa opiskeluja toisella alalla, mutta on hyvä että alla on jo yksi ammatti.
(Teksti: Cian Carroll)