Asikkalan toimipisteessä Asikkalan kirkonkylällä voi opiskella moniin luonnonvara-alan ammatteihin. Luonto- ja ympäristöalaa opiskellen voit valmistua luonto-ohjaajaksi tai ympäristönhoitajaksi. Kalatalouden perustutkinto taas antaa valmiudet kalastuksenohjaajan tai kalanjalostajan työhön. Lisäksi tarjolla on maatalousalan perustutkinto, jossa voi erikoistua maaseutuyrittäjäksi tai eläintenhoitajaksi.
Luonto-ohjaaja ohjaa erilaisia luontoaktiviteetteja asiakasryhmille Kuvassa ulkolaiset vieraat ovat pääsemässä ensimmäistä kertaa eräsuksien päälle Päijänteen jäällä |
Moottorikelkka on tärkeä työväline sekä luontoalalla että kalataloudessa. Se kuljettaa työkohteisiin tai talviverkoille, lisäksi se on luontoalalla myös asiakkaiden elämysväline safareilla. |
Niin ympäristönhoidon, luonto-ohjauksen kuin kalataloudenkin opiskelu on työelämäpainotteista. Opintoihin sisältyy paljon työssäoppimista, jonka aikana ollaan alan oikeilla työpaikoilla opettelemassa esim. sitä, miten lumikenkäretket safariyrityksessä vedetään tai miten toimii suuri kalansavustamo. Työelämästä saadut kokemukset tuovat lisää syvyyttä opintoihin koululla.
Talvinuottausta Päijänteellä. Kalastusmenetelmän lisäksi tutuiksi tulevat mm. turvallisuus jäillä sekä varustautuminen talvikeleihin |
Taito valmistaa rouheita kiehisiä on avuksi jokaisessa nuotion sytytyksessä |
Ammatillisen perustutkinnon opiskelu kestää 3 vuotta, jos takana on vasta peruskoulun oppimäärä. Toisen ammatillisen tutkinnon tai ylioppilastutkinnon suorittaneilta aikaa kuluu vain 2 vuotta. Peruskoulusta tulevien opintoihin kuuluu myös esim. matematiikan, äidinkielen ja muiden kielten opiskeluja, muut keskittyät ammatillisiin aineisiin.
Kalanjalostajien valmistamia kalatuotteita menossa myyntiin koulun kalakauppaan |
Luontoalan koulutuksessa korostuu myös yrittäjähenkinen työskentely. Luonto-ohjaajien Nuori yrittäjä -yritykset sekä pedagoginen Osuuskunta Messinki tarjoavat mahdollisuuden opiskella ammatin ydinasioita tekemällä oikeita asiakaskeikkoja - vaikkapa tuottamalla luontoelämyksiä yritysasiakkaille tai valmistamalla loimulohiaterian kokousvieraille.
Monipuolinen osaaminen autta löytämään mielenkiintoisen työpaikan. Luonto-ohjaaja- ja nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijoita Orimattilasta yhteisellä melontakurssilla Jyrängönvirralla |
Talven saalista narraamassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti