keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Roisketta Orimattilassa


Melontaohjaajan pätevyyteen tähtäävä kurssi sai tällä viikolla jatkoa kolmella uimahallipäivällä Orimattilan urheilutalon hallissa. Lämpimässä, kirkkaassa vedessä on helppoa harjoitella esimerkiksi kaatuneen melojan pelastamista eli reskuttamista sekä erilaisia tuentoja. Viimeisenä hallipäivänä, keskiviikkona harjoiteltiin tehokkaasti ylätuentoja kouluttaja Jonne Salosen johdolla. Luontevana jatkona ylätuen opettelulle saivat halukkaat kokeilla myös eskimokäännöksen tekemistä. Kurssi huipentuu kesäkuussa tehtävään viikon mittaiseen melontavaellukseen.


Jonne näyttää eskimokäännöksen alkuasennnon.
Mela on veden pinnan yläpuolella pinnan suuntaisesti.

Eskimokäännöksen harjoittelu on helpompaa kaverin
avustamana. Avustaja voi esimerkiksi
tukea melan lavasta, jolloin meloja saa helposti
riittävän tuen kajakin kääntämiseen lantiolla

Kun harjoittelee tosissaan, välillä tulee yllätyksiä ja
itsensä löytää uimasta. Silloin tarjoutuu tilaisuus harjoitella
reskutusta, kuten tässä koskikajakin tyhjennystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti