torstai 19. joulukuuta 2013

Joululomaa odotellessa.


Asikkalassa on nyt jouluinen tunnelma.
Päijänne on kohta jäätymässä, joulujuhla tulossa ja tässä muutamia kuvia koulun alueelta.

Itse olisin jo pilkillä !


Rannan tulipaikka odottaa jo pilkkijöitä !


Muotiin tuleva "sammalkatto"


iso kolmonen

Ainakin melkein aito (=

Pukki unohti Petterin

pieneläin hoitolan asukkeja morottamassa

Minä vartioin täällä !

Matiaksen kanssa käytiin hakemassa kuusi harjulta

Teksti ja kuvat: Sosiaalinen media ja työelämä -kurssin opiskelijat

torstai 17. lokakuuta 2013

Lokakuu rullaa eteenpäin

 Aamuisin järvet höyryävät jo lämpöään viilentyneeseen ilmaan. Puiden lehdet ovat niin herkässä, että tuulenpuuskat löyhäyttelevät niitä irti massoittain. Syksy tekee oikein isosti tuloaan.

Koulun "rättikodassa" voi huilailla,
mutta liepeiden alta virtaa hyistä ilmaa

Näillä leveysasteilla kaikki sulan maan kelit hyödynnetään kuitenkin tarkkaan. Luonto-ohjaajaopiskelijat suunnistavat, harjoittelevat ulkoilureittien rakentamista ja hoitamista, reenaavat ohjelmapalveluita, valmistavat kalasta "rosvopaistia" koulun rannassa. Kalatalouden opiskelijat käyvät "venepilkillä" jigailemassa, opettelevat perhokalastuksen tekniikoita ja ties mitä muuta. Vähän enemmän vaatetta niskaan ja useammat villasukat saappaisiin, niin jo pärjää.

Päijänteen kansallispuistoon kuuluva
Pulkkilanharju sai tänään uusia
opasteviittoja
Koulujen lukukaudet eivät oikein noudata luonnonvara-alan sesonkeja. Esimerkiksi marraskuu ja huhtikuu ovat kala- ja luontokoulutuksen näkökulmasta aika hankalia opiskelukuukausia. Kesälajit eivät enää/vielä oikein pelitä, toisaalta jäälle ja lumille ei vielä/enää ole asiaa. Onneksi Suomi on pohjois-eteläsuunnassa pitkä maa, joten hiihtokelien loppuessa etelässä voi sesonki vielä jatkua Lapissa. Se helpottaa esimerkiksi sopivien työssäoppimispaikkojen löytämistä.

Jigiin erehtynyttä saalista Päijänteestä
Kuluvana syksynä on Koulutuskeskus Salpauksessa eletty jännittäviä aikoja. Ikäluokkien pienentyessä Päijät-Hämeessä ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen muutenkin vähentyessä on Salpauksessakin jouduttu vähentämään koulutuspaikkojen määrää. Asikkalan kalatalouden ja luontoalan koulutus saa kuitenkin jatkaa. Pimenevät rospuuttokelit voi hyödyntää vaikka miettimällä uusia tapoja toteuttaa näiden luonnonläheisten koulutusalojen opetusta. Perusasiat pysyvät. Kalat on tavalla tai toisella narrattava ylös veden syvyyksistä, kalamassa on taputeltava pihveiksi, asiakkaat haluavat retken jälkeen kupin kuumaa käteensä ja tahtovat viipyä tuleen tuijottamassa. Mutta miten koulutetaan aloille parhaita ammattilaisia? Sen pohtimisen aika on nyt.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Metsässä syksyisessä

Eipä luonto-ohjaajan koulutus tunnu paljon miltään, ellei välillä retkeillä. Nyt kun uudet opiskelijat ovat ehtineet opiskella perusretkeilytaidot (joita monella oli toki ennestään), on aika lähteä perinteiselle patikka-/telttaretkelle Päijänteen kansallispuistoon Kelventeen harjusaarelle. Nyt lähtöä edeltävänä iltana syyssää ei näytä ihan parhaita puoliaan, mutta ennusteiden mukaan huomenna ei pitäisi sataa, ehkä iltasella aurinkokokin kurkistaa. Se lupaa hyvää iltanuotion kokkailuille.

Uskollinen työtoverini valmiina lähtöön

Opettajalle työhön kuuluvat retket ovat toisaalta tiukkoja rypistyksiä kaikkine valmisteluineen ja suunnittelemisineen, mutta itse retkellä olo on toisaalta yleensä aika leppoisaa. Varsinkin tällaisena hetkenä, kun rinkkaan on saatu sovitettua pop-up-ravintola, yhden hengen hotellihuone vuoteineen, kulkijan apteekki ja viihdekeskus unohtamatta tietenkään soveliasta vaatevarastoa, retkelle lähteminen tuntuu etuoikeudelta. Kun opiskelijoiden kanssa tehtäviä retkiä on takana useampia, osaa jo itsekin varata rinkkaan vähän ylimääräistä tilaa (ja tietysti omia voimia) siltä varalta, että joku ensikertalaisista patikoijista uupuu taakkansa alle. Turhat tavarat ovat jo ajat sitten jääneet pois pakkauslistalta. Vaatteiden valitseminen on nopeaa, kun mukaan lähtevät hyviksi havaitut, vanhat tutut kamppeet. Vielä kun oppisi retken jälkeen varastoimaan varusteet sellaiseen paikkaan, josta ne löytyisivät haeskelematta seuraavana vuonna :)

Huomenna siis veneillä suunta Kirkkosalmeen ja siitä leppoisasti vaeltaen kohti Isohietaa. Täytyypä vielä työntää taskuun paperia ja kynä iltanuotion yllätysohjelmaa varten.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Taitoa näyttämässä


Aurinkoinen keskiviikkoaamu elokuun lopulla. Metsähallituksen Buster odottaa koulun rannassa Asikkalassa. Opiskelija on saanut työssäoppimisjaksonsa Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluissa lähes päätökseen ja on aika mennä arvioimaan hänen tekemäänsä ammattiosaamisen näyttöä. Liivit päälle ja paattiin, suunta kohti Päijänteen kansallispuistoa ja Kelventeen harjusaarta.


 
Buster haukkoo aallokkoa ja työmatka etenee
Luonto-ohjaajan työssä on tärkeää myös osata hoitaa ja rakentaa niitä ympäristöjä, joissa asiakkaiden kanssa liikutaan. Ulkoilureittien rakentamisen ja hoitamisen tutkinnon osan voi suorittaa työssäoppien esimerkiksi juuri Metsähallituksella. Työssäoppimisen aikana tulevat tutuiksi erilaiset huolto- ja korjaushommat kansallispuistoissa ja muilla ulkoilualueilla. Aina on yleensä käynnissä myös jotakin rakennustyötä, johon pääsee osallistumaan, tänä kesänä keittokatoksen rakentaminen.

Osaamista arvioidaan ammattiosaamisen näytöllä, jossa opiskelija tekee normaaleja työssäoppimispaikan arkeen kuuluvia töitä. Työpaikkaohjaaja ja opettaja arvioivat, miten hyvin opiskelijalla on hanskassa tutkinnon osaan kuuluva osaaminen. Tällä kertaa tehtävänä on raivata ulkoilureittejä ja uusia Kelventeen opasteviittoja, joita ajan hammas on jo kovasti harmaannuttanut. Osa paikannimistäkin oli jäämässä pois opasteviitoista.

Koukunlahdessa oli vielä useita venekuntia loppukesän
keleistä nauttimassa

Kelvenne houkuttelee etenkin veneilijöitä harjuluonnosta nauttimaan. Jonkin verran saarelle tulee myös muita kulkijoita. Heitä kaikkia palvelee noin kahdeksan kilometrin pituinen viitoitettu polku, joka kulkee kutakuinkin saaren päästä päähän. Taukopaikat sijaitsevat saaren hiekkarannoilla tai suojaisien laguunien rannoilla.

Työvälineet on purettu veneestä

Työssä tarvittavien välineiden käyttö ja huolto
on yksi arvioitavista kohteista. Tässä
tankataan mottorisahaa

Kun päivän työkohde on puolen tunnin venematkan päässä, kaikkien työvälineiden on syytä olla varmasti mukana. Samoin polttoaineiden ja turvavarusteiden. Eikä sekään ole pahitteeksi, että akkuporakoneen akut on ladattu. Kesken päivää on paha lähteä puuttuvia vermeitä hakemaankaan.

Työ alkaa pienellä katselmuksella. Metsähallituksen suunnittelijat ovat alustavasti päättäneet opasteviittojen sijoittelun ja viitat on valmistettu vankityönä Hämeenlinnan Ojoisilla. Viitat on niputettu ja niput numeroitu, kenttätyöntekijälle jää tehtäväksi lähinnä niiden paikoilleen asentaminen karttaan merkityille paikoille. Kun maasto kuitenkin on jääkauden kasaamaa kivikkoa, tarkempi tutkiskelu on paikallaan. Myös esim. huoltoajot moottorikelkalla täytyy huomoida reittien leveydessä.
Vanhat opasteet. Joutavat jo eläkkeelle = polttopuuksi
Vanhat opasteet poistetaan ja pilkotaan polttopuuksi. Tämä työvaihe houkuttelee muutaman veneilijän paikalle rupattelemaan kansallispuiston huollosta. Opiskelija saa lämpimät kehut kuluneen kesän työstä, aina on ollut siistiä ja paikat kunnossa. Uuden opasteviitan tieltä joudutaan pari pientä mäntyä kaatamaan. Parikin eri veneilijää haluaa käydä ehdottamassa, että raivattavat puut hyödynnettäisiin polttopuuna kansallispuistossa. Kansallispuistoissa kaadetut puut ovat kuitenkin arvokkaampia lahotessaan luonnossa ja lisäten siten luonnon monimuotoisuutta.

Vanha opastetaulu saa uuden nimikyltin
Jos työkaveria ei ole mukana, puristimet kehiin
Vaikka ollaankin kaukana asemakaava-alueelta, työ tehdään silti huolellisesti
Koukunlahden tulipaikan viereen opasteet on suhteellisen helppoa saada pystyyn. Rautakangella kuoppa, tolppa pystyyn, kiviä ja soraa tiivistykseksi. Harjun laella polunvarren kivikossa tilanne on vähän toinen. Näytön antaja saa tehdä ihan tosissaan työtä, että löytyy kangella koetellen sellaiset kohdat, että kolme tolppaa saadaan oikeisiin kohtiin pystyyn. Vaikka luonnonsuojelualueella pyritään välttämään turhaa puiden kaatamista, viittojen näkyvyyden ja esteettömän kulun varmistamiseksi kaadetaan muutama kuusi. Nekin siirretään syrjemmäksi lahoamaan kääpien ja mönkiäisten iloksi.

Ammattiosaamisen näytössä varmistetaan mm. turvallinen sahaustekniikka
ja turvavarusteiden käyttö

Lahopuuta on talousmetsissä liian vähän,
siksi sitä tuotetaan luonnonsuojelualueille
tarkoituksella
Viitoitustyötä ei saada tällä kertaa aivan valmiiksi, koska porakoneen vanhat akut eivät jaksa yhtä kauan kuin työmiehet. Urakka jää kesken, mutta jatkuu seuraavana päivänä. Ammattiosaamisen näytön arvioimista se ei häiritse, sillä opiskelijan osaaminen on jo voitu todeta riittävän monipuolisesti.
Ammattitaitovaatimuksissa sanotaan, että työssä pitää
osata hyödyntää paikallisia materiaaleja. Nämä
tukikivet ovat takuulla paikallisia :)
Raivaus- ja viitoitustyö onnistuu hyvin ja itsenäisellä otteella. Eväät nautitaan tulipaikalla, sitten kamppeet ja porukka veneeseen ja kohti koulun rantaa. Kun työn tekemistä on seurattu paikan päällä, ammattiosaamisen näytön ja työssäoppimisjakson arviointi sujuu opettajan toimistossa joutuisasti ja selvin sävelin.
Arvioijan eväshetki tutkinnon perusteiden seurassa

torstai 4. heinäkuuta 2013

Opettajaesittelyssä Jonne Salonen



Jonne luottotyövälineessään

 
Jonne Salonen on seikkailulajien taitaja ja luontoalan yrittäjä, joka toimii etenkin Asikkalan luonto-ohjaajien erikoistumiskurssien opettajana.
 
- Omaa sydäntäni lähinnä ovat kalliokiipeily, koski- ja merimelonta sekä retkeily kaikkina vuodenaikoina. Näitä lajeja yhdistää elämys- ja seikkailupedagogiikka, jota hyödynnän kaikessa työssäni. Koko elämän kattava/kestävä kasvaminen ja kehittyminen on ehkä tärkein elementti, jota haluan toteuttaa sekä työssä että omassa elämässäni, Jonne kertoo.

Viime lukuvuoden aikana luonto-ohjaajaopiskelijat tutustuivat Jonnen opetusfilosofiaan esimerkiksi melontaohjaajan pätevyyteen valmistavalla kurssilla, joka toteutettiin pääosin useiden pitkien melontaretkien muodossa. Elämys- ja seikkailupedagogiseen lähestymistapaan kuuluu oppijoiden ja ryhmän vastuuttaminen, mikä esimerkiksi melontakurssilla näkyi oppilaiden ottamisena vahvasti mukaan retkien suunnitteluun ja valmisteluihin. Melontaetapeilla kukin on vuorollaan suunnistajana, ryhmän johtajana ja pelastajana. Kesäkuun alussa kurssilta valmistui 7 melontaohjaajaa.

- Oma ajattelutapani ja oma kasvuni ihmisenä on saanut vahvasti vaikutteita korealaisesta elämänkatsomuksesta. Noin 18 vuoden ajan elämästäni olen harrastanut ja opettanut korealaisia kamppailulajeja (TaeKwonDo ja HoiJeonMooSol). Itämainen elämänkatsomus tai ideologia on mielestäni hyvin lähellä elämys- ja seikkailupedagogista ajattelutapaa.

Turvallisuusosaaminen on seikkailulajien perusta
Elämys- ja seikkailulajien turvallinen ohjaaminen edellyttää paitsi vahvoja omia lajitaitoja, myös ohjausosaamista. Jonne Salonen on juuri valmistumassa melontakouluttajaksi (Suomen Melontakouluttajat ry). Hän on myös kiipeilyn ohjaaja SCI (Sports Climbing Instructor), WFR eli Wilderness First Responder (kansainvälinen eräensiapukoulutus) sekä Outward  Boundin seikkailuohjaaja/kouluttaja.

- Luonto ja luonnossa liikkuminen on aina ollut iso osa elämääni. Vuodesta
1998 se on ollut myös päätyönä eri muodoissaan eri organisaatioissa esim.
Lahden nuorisopalvelut, Lahden erityisnuorisotyön yksikkö, Outward Bound
Finland Ry, yksityiset lastensuojelulaitokset.. Samalla olen toiminut enemmän tai
vähemmän yrittäjänä luontoalalla. Myös Salpauksessa olen toiminut jo useiden vuosien ajan tuntiopettajana. Tällä hetkellä olen yrittäjä yrityksessä Dynact Oy, Jonne listaa monipuolista työkokemustaan.

Tulevana syksynä Jonnen tuo taas Asikkalaan elokuussa käynnistyvä köysitoimintakoulutus. Henkilökohtaisen harjoittelun ja ohjaustaitojen opiskelun kautta luonto-ohjaajaopiskelijat voivat saavuttaa riittävät taidot Suomen Kiipeilyliiton köysitoiminnanohjaajakurssien läpäisemiseen. Köysitoiminnanohjaajan pätevyys on hyvä valtti luontoalan työmarkkinoilla.

Mitä mahtaa tällainen tyyppi tehdä vapaa-ajallaan? Taitaa mennä aika pitkälle samoissa merkeissä kuin työajallakin - mukana seikkailuissa vaimo, tytär, poika sekä labradorinnoutaja Turo :)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Suhteellisen varma melkein kaikesta


Lotta Hämäläinen valmistui tänä keväänä luonto-ohjaajaksi Koulutuskeskus Salpauksesta. -Yllätyin siitä, miten monipuolisesti omat opinnot oli mahdollista toteuttaa. Vaikka en itse ollutkaan kovin paljon koululla, alkuvaiheen opinnoista sai kuitenkin aika paljon irti. Sain esimerkiksi hyvän käsityksen siitä, mitä alalla vaaditaan. Opin myös esim. lajintuntemusta, jota pystyi työssäoppimispaikassa heti hyödyntämään asiakkaiden kanssa.

Luonto-ohjaaja voi päästä myös eräkokin hommiin..
- Valmistuttuani palasin oppaan työhön ja myyntitehtäviin Erähotelli Nellimiin, jossa olin pitkään laajennetussa työssäoppimisessa. Vaikka saa tällä alalla kyllä tehdä kaikkea muutakin - olen esimerkiksi baarimikko, kokki, siivooja, raksanainen tai mitä tahansa tarvitaankin. Minusta oli myös positiivista, että koulun kautta sai helposti suoritettua esim. hygieniapassin, ensiapukurssit ja matkailualan turvallisuuspassin.  

- Minusta luonto-ohjaajaksi sopii aktiivinen ja toimelias ihminen, joka osaa ja tykkää tehdä monenlaista hommaa. On hyvä olla suhteellisen varma melkein kaikesta, mitä tekee - ja jos ei ole, sitä ei saa missään nimessä näyttää, Lotta pohtii naureskellen.

Luonto-ohjaajan koulutukseen on mahdollista hakea vielä täydennyshaussa 5.-12.7.2013. Koulutukeskus Salpauksessa luonto-ohjaajia koulutetaan Asikkalan toimipisteessä Asikkalan kirkonkylällä. Koulutus kestää 2-3 vuotta riippuen siitä, onko opiskelijalla aikaisempaa tutkintoa suoritettuna. Hae osoitteessa www.haenyt.fi heti 5.7., niin pääset aloittamaan syksyn opiskellen mm. retkeilytaitoja ja luonnontuntemusta Asikkalassa Päijänteen rannalla!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Työssäoppimispaikan esittely - Heinolan lintutarha

Hei kaikki, Ville täällä taas!

Nyt sain tehtäväksi kertoa vähän Heinolan lintutarhasta, jossa olin 2kk työssäoppimassa huhti-toukokuun välisenä aikana. Vaikka en opiskellutkaan pieneläinhoitajaksi, pääsin sinne silti työssäoppimaan. Työssäoppimisen tarkoituksena oli oppia luontopalveluiden järjestämistä ja ryhmien ohjaamista.

Mitä pääsin tekemään?
Lähinnä pääsin opettelemaan lintutarhan historiaa ja kertomaan linnuista asiakkaille, sillä jouduin vetämään asiakkaille kierroksia lintutarhalla ja kertomaan linnuista eri ikäisille ihmisille. Ja siinä välissä kun ei ollut ryhmiä, pääsin kunnostamaan lintutarhaa ja hoitamaan lintujen häkkejä sekä tekemään linnun ruokaa.
       Kerran kun minun piti olla vain mukana kierroksella ja tarkkailemassa, miten toiset oppaat opastaa asiakkaita, sainkin yllätysryhmän, jossa ryhmä jaettiin puoliksi ja minä opastin toista ryhmää ja toinen opas opasti toisia. Mutta koska minulla on monen vuoden harrastuspohja linnuista, osasin kertoa niistä sentään jotain eikä mennyt sormi suuhun.

Mikä oli parasta?
Ehkä parasta oli siivota lintujen häkkejä, vaikkakin se oli jätöksien puhdistamista ja ruuan laittamista, mutta koska siinä oli lintuja ympärillä, se oli sen takia hauskaa. Ja toisiksi hauskinta oli ryhmän vetäminen. Vaikka aluksi jännitti ennen kun edes ryhmä oli paikalla, kun sain suun auki, jännitys hävisi ja kierroksen jälkeen asiakkaat olivat tyytyväisiä. Eräässä esikouluryhmässä yksi lapsista halusi halata kierroksen jälkeen. Mikä voikaan olla palkitsevampaa?

Mitä olisin halunnut tehdä enemmän?
Työssäoppimisessa jäi eniten harmittamaan, etten päässyt hoitamaan ja olemaan itse lintujen kanssa tekemisissä enemmän. Tosin se onkin ymmärrettävää, kun työssäoppiminen painottui enemmän ryhmien opastamiseen, eikä ollut tietoa ja taitoja lintujen hoitamisesta.

http://www.heinolaresort.fi/sites/default/files/styles/visual_large/public/visual/b3e433fd06fb52975a83855834e24288/papukaija.png?itok=GEo2d2eC
Sinikelta-ara "kamu"



maanantai 3. kesäkuuta 2013

Asikkalan asuntolat


Hei kaikki blogin lukijat. Olen Ville Timonen ja opiskelin luonto-ohjaajaksi täällä Asikkalassa 3 vuotta, ja nyt haluaisin esitellä uusille asukkaille ja miksi ei vanhemmillekin tätä asuntolaelämää.


Millainen on asuntola sisältäpäin?
Soluasuntoja, joissa itse asuin 3 vuotta, löytyy yhteensä 16 kappaletta. Niistä kahdeksan kappaletta on 4 henkilön soluja, joiden sisältä löytyy yhteinen vessa- ja suihkutila, yhteinen keittiö sekä 2 huonetta, joihin mahtuu kumpaankin 2 asukasta. Ja kahdeksan kappaletta on 8 henkilön soluja, joiden sisältä löytyy kaksi vessaa ja toisen vessan yhteydessa on suihkutila, sekä yhteinen keittiö ja 4 huonetta joihin myös mahtuu 2 asukasta asumaan.
Soluissa on valmiina mikroaaltouuni, sohva, uuni, hella ja sängyt.

Solurakennus.
Entä onko asuntolassa tekemistä?
Kyllähän sitä löytyy, kunhan on vaan halua. Asuntolan valvojat ovat kehittäneet yhdessä asukkaitten kanssa tekemistä, mm. bänditoimintaa, Lahdessa käymistä. Myös yhteistila löytyy, jossa on biljardipöytä, televisio sekä erillaisia lauta- ja korttipelejä. Päärakennus on auki ilta 9 asti. Siellä voi olla koneella tai salissa pelata pallopelejä sekä löytyy myös kuntosali. 

Solurakennuksia löytyy kaksi kappaletta, joiden edestä löytyy punainen vapaa-aika tila.

Ja mikä on sellainen paikka, missä ei olisi sääntöjä?
Tässä kerron muutaman niistä: hiljaisuus alkaa kello 22.00 ja jatkuu sinne aamu 6 asti. Vierailuaika loppuu kello 21.00 koskien sekä ulkopuolisia sekä muita asuntolassa asuvia opiskelijoita. Päihteiden, tupakkatuotteiden sekä huumaavien aineiden käyttö asuntolassa on kiellettyä kaikilta.
Tarkemmat säännöt voit lukaista täältä.

Jos sinulta löytyy lemmikki, jonka haluat ottaa mukaan asuntolaan asumaan seuraksi, on sekin mahdollista. Lemmikille ja sinulle löytyy oma kämppä Mummola -rakennuksen puolelta.





Mummolan yhteistila jossa voi seurustella ja katsella tv-ohjelmia.

Keittiö löytyy myös nälän yllättäessä.





keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Melonnan opetusretki 20.-21.5.2013

Lähdössä retkelle Padasjoen Mainiemestä
Vaikka opettajat elävät lähestulkoon vuoden kiireisintä aikaa viimeisten arviointien ja valmistuvien opiskelijoiden todistusten kuntoon saattamisen kanssa,  pitäähän kukkeimmasta keväästä löytyä aikaa myös luonnossa liikkumiselle. Ensimmäisen vuoden luonto-ohjaajaopiskelijat tekivät vuotuisen melontaretken Kelventeelle, tällä kertaa Padasjoen Mainiemen satamasta käsin. Kelventeen harjusaari kuuluu Päijänteen kansallispuistoon - se tunnetaan veneilijöiden kesäparatiisina, mutta on myös oiva kohde melojille. Mikäli ei satu puhaltamaan sellaiset tuulet, että nousee meriolosuhteita muistuttava korkea aallokko :)  

Melontaohjaajaksi halajava opiskelija pitää tekniikkatuokiota.
Toiset seuraavat lautasta käsin
Kuluvana lukuvuonna osa opiskelijoista on osallistunut melontaohjaajaksi valmentavaan koulutukseen. Koska opetusretkellä oli mukana myös melonnan vasta-alkajia, retki oli mainio tilaisuus harjoitella melontaohjaajana toimimista.  Melontaetappien välissä oli kätevää pitää pieniä tekniikkainfoja, esimerkiksi takaperin melonnasta tai kaarivedosta. Sopivasti annosteltuina melontatekniikkavinkit siirtyvät suoraan käytäntöön ja niitä voi kokeilla retken aikana.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä?
Leiriydyimme Kelventeen Nimettömän nuotiopaikalle, jonka ympäristössä telttailu on sallittua. Kaikki eivät tosin telttailleet - joku nukkui Erätoverin suojassa,  toinen viritteli riippumaton puiden väliin. Sää oli ihanteellisen tyyni ja lämmin. Hyttysetkin armahtivat eivätkä saapuneet meitä maistamaan. Etanoita, kimalaisia, mehiläisiä ja hämähäkkejä sen sijaan oli runsain mitoin. Nimettömän lahukassa ihmettelimme aavistuksen uhkaavasti käyttäytynyttä vesihämähäkkiä, joka liikkui käsittämätöntä vauhtia veden pintakalvolla ja yritti kiivetä kajakkien kannelle, ilmeisesti syödäkseen meidät. Uiminen ei ehkä enää ikinä tunnu täysin turvalliselta.

Rantakallioita. Voisi kuvitella olevansa kovinkin
erämaassa, vaikka Padasjoen satama näkyy :)


Retken johtaja ja henkinen gurumme, Jonne Salonen
Melontaretkellä harjoitellaan tietysti melontaa, mutta samalla esim. yöretkelle varustautumista, omien voimien jakamista rasituksen ajalle, jokamiehen oikeuksien noudattamista, turvallisuudesta huolehtimista ja omien varusteiden (esim. teltan ja melontaliivien) huoltamista retkellä. Silti retkeen mahtuu myös paljon rauhallista oleskelua ja lepäämistäkin. Yksi kauneimmista taukopaikoista oli Lietsaaren itäinen kärki.


Lietsaaren särkkä

Vesillä suunnistaminen tapahtuu merikortin avulla. Kajakkiin kiinnitetty
kansikompassi on kätevä, mutta navigointi onnistuu tavallisellakin
Riittävä ravinto, nesteytys ja lepo ovat onnistuneen retken osatekijöitä. Alkukesän päivät ovat pitkiä, mutta mailleen painuva aurinko lähetti lopulta melojat nukkumaan. Päijänteen kansallispuisto oli vielä hyvin tyhjä ja rauhallinen - vain pari venettä näkyi iltalenkillämme saaren pohjoiskärjessä. Hyvä siellä oli nukkua.

Aurinko painuu Nimettömän niemekkeen taa

Osalle retkeläisistä tämä reissu oli ensimmäinen kosketus melontaretkeilyyn. Paluu suorinta reittiä Mainiemeen toi riittävästi kilometrejä tuntumaan pääsemiseksi. Enemmän meloneet lähtivät Jonnen johdolla melomaan koululle ja harjoittelemaan navigointia ja ryhmän johtamista vähän tiukemmassa tahdissa. Ja mikä onni, Pulkkilanharjulta koululle he saivat vielä meloa rivakassa sivutuulessa. Ah sitä ihanan oppimiskokemuksen auvoa! Hyvä, tehokas ja mukava retki kaikille osapuolille.

Ensi vuonna taas Kelventeelle

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kevät koittaa Päijänteellä - kilometrit silmissä

Päijänne vapautui jäistä vappuviikon aikana. Maanantaina 6.5. koitti vihdoin tyyni ja aurinkoinen päivä, joka lähes pakotti kajakilla vesille. Melontaohjaajaksi tähtäävät luonto-ohjaajaopiskelijat suuntaavat vesille myös siksi, että Suomen Melontakouluttajat ry:n koulutusjärjestelmässä melontaohjaajakokeen suorittaminen edellyttää 500 km tai 100 koskiharjoittelutunnin melontakokemusta. Ei mikään läpihuutojuttu yhden lukuvuoden aikana.
Tyyni Asikkalanselkä on harvinaista herkkua
Luokkatovereiden suunnatessa koulupäivän jälkeen kohti kotisohvaa melontaohjaaja-wannabe:t vetävät neopreenirannekkeet hihojen päälle ja kantavat kajakit rantaan. Kun järvet ovat jäässä suuren osan lukuvuodesta, kelvolliset melontakelit on käytettävä tarkkaan hyväksi. Viidensadan kilometrin vaatimus tuntuu aloittelevasta melojasta tiukalta. Miksei pelkkä hyvä melontatekniikka riittäisi?
Päijänteen vesi on kirkasta - retkellä ohitimme Päijänne -tunnelin vedenottopisteen
Vaatimus riittävästä melontakokemuksesta on kuitenkin erittäin perusteltu. Niiden viidensadan kilometrin varrella jokaiselle melojalle sattuu erilaisia kelejä, hyviä ja huonoja päiviä, iloisia seurueita ja kiukkuisia kanssamelojia, yllättäviä tilanteita ja luovia ratkaisuja niihin. Kun suuri osa kilometreistä vielä melotaan koulun järjestämillä ohjatuilla retkillä, oma tekniikka hioutuu samalla kun ohjaajakokelas oppii toimimaan erilaisissa melontatilanteissa. Kokemus tuo varmuutta ja kykyä tehdä perusteltuja ratkaisuja ohjatessaan itse melontaa asiakasryhmile.
Karinsalmen sillan alitus Pulkkilanharjulla. 9 km melottu, saman verran jäljellä.
Opettajan ja elämysmelojan näkökulmasta kilometrien keräilyn ainoa huono puoli on se, että melonnan ilo saattaa jäädä taka-alalle. Myös omat onnistumisen ja itsensä voittamisen kokemukset, hetket yöhön hiljenevällä järvellä, kuikan huudot, kajakin kannelle laskeutuvat korennot ja jäiden helinä kevään ensimmäisellä melontaretkellä ovat tärkeitä työkaluja melontaa ohjaavalle. Tällaisten hetkien kautta löytyy motivaatiota pyrkiä eteenpäin harrastuksessa. Taitojen karttuessa meloja pääsee vesille yhä haastavammilla keleillä ja yhä vaativampiin kohteisiin. Syntyy myös halu antaa muillekin mahdollisuus kokea tällaisia elämyksiä. Sitä halua ja paloa tarvitaan vaikkapa silloin, kun tekee kajakkikuormaa aamuvarhaisella järkevien ihmisten vielä nukkuessa tai silloin, kun yrittää tsempata melontakurssilaisia jaksamaan vielä pari kilometriä vastatuulessa :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tarinoinnin taito

Rankkasade keskeyttää melonnan ja ryhmä rantautuu keittokatoksen suojiin. Aikansa sitä kuuntelee sateen ropinaakin, mutta vähitellen retkeläiset alkavat kyllästyä. Mistä opas keksii jutun juurta?

Kalaopas on vienyt yritysasiakkaat uistelemaan. Tunnit kuluvat, mutta toivotunlaista saalista ei tule. Opas käyttää kaikki niksinsä, mutta asiakkaat eivät vaikuta kovin tyytyväisiltä. Miten tunnelman saisi käännettyä positiivisemmaksi?

Kalastusta ja erilaisia luontoaktiviteetteja ohjattaessa liikutaan vesillä ja maastossa, erilaisten luonnonilmiöiden armoilla ja kaikenkarvaisten eliöiden seassa. Opastustyön selkärangan muodostavat asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen ja heidän valitsemansa aktiviteetin ohjaaminen järjestelyineen. Taito tarinoida luonnosta ja ympäristöstä, jossa liikutaan, tuo kuitenkin lihan luiden päälle.

Laulujoutsenpari Kalkkisten koskella Asikkalassa
Oppaalle maksetaan paitsi käytännön järjestelyiden tekemisestä ja retken johtamisesta, myös elämysten tuottamisesta. Valtavan kuhan iskeminen kiinni jigatessa on takuulla elämys kalastusretken osallistujalle. Kaukaa tulleet turistit ovat lumoissaan revontulista. Jos juuri näitä elämyksiä ei kuitenkaan onnistuta tavoittamaan, oppaalla on kuitenkin vielä paljon mahdollisuuksia. Pilvipeite voi kätkeä taivaan värileikin mutta voi antaa mahdollisuuden kokea talvisen yön pimeys koko komeudessaan. Opas voi kertoilla valorytmin vaikutuksista pohjoiseen luontoon, kesän yöttömästä yöstä sekä valon houkuttelemista muuttolintujen ja hyönteisten parvista. Kalaopas voi selittää huonoa saalisonnea tiedoillaan kalojen käyttäytymisestä ja reagoinnista esim. säätilaan. Ohi lentävät linnutkin saavat merkitystä, jos opas osaa tunnistaa ne lapintiiroiksi, joiden muuttomatka vie Etelämannerta ympäröiviltä merialueilta kohti Pohjois-Lappia. 

Kalkkisten koski tihkusateessa
Kaikki paikat ja kaikki aktiviteetit eivät aina näytä parhaita puoliaan. Upea koski on asiakkaan silmissä pelkkää liikkuvaa vettä, jos sade ja tuuli jäätävät hänen kasvojaan. Jos oppaan järjestämä tekeminen ei asiakasta sykähdytä, oppaan on sykähdytettävä häntä kertomillaan asioilla. Tämä edellyttää vahvaa luonnontuntemusta, tietoja omaan alaan liittyvästä perinteestä sekä laajaa tarinavarastoa. Luonnontuntemusta sekä luonnosta ja kulttuurista kertomista harjoitellaan esimerkiksi luonto-ohjaajien koulutuksen aikana. Kokemusta kertyy sekä opintoihin liittyvistä että vapaa-ajalla tehdyistä reissuista. Vanha oppaiden kikka on, että myös toisilta kuulemansa tarinat voi hyvin kertoa eteenpäin omakohtaisina kokemuksinaan, eikä pieni tarinoiden värittäminenkään ole kiellettyä. Tämän taidon etenkin kalastusoppaat taitavat hallita erityisen hyvin ;) 

Teksti: Hanna Salminen, kuvat: Tiina Vihtonen


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Opettajat esittelyssä, Osa 2. Ari (Alf) Eklund


Alf valmiina kalanjalostuksen haasteisiin

Sarjan ensimmäisessä osassa esittelimme luontoalan opettajan Hanna Salmisen, tällä kertaa  vuorossa on kalanjalostuksen opettaja Ari Eklund, joka on yksi kolmesta kalatalouden opettajasta.

Olen työskennellyt Koulutuskeskus Salpauksessa 11 vuotta, opetan kalanjalostusta, veneilykursseja sekä toimin osaamistestaajana mm. hygieniapassi-koulutuksessa.

Miten päädyit Salpaukseen opettajaksi?
Kala-alan hommia olen tehnyt 90-luvulta lähtien. Ennen tätä työskentelin kirjapainossa, mutta sitten kaipasin alanvaihdosta ja tulin näihin hommiin. Koulutukseltani olen iktyonomi, AMK ja itseoppinut flamenco-tanssija.

Miltä tuntuu opettaa kalanjalostusta maallikoille?
Raskasta, mutta kyllä kaikki oppivat aikanaan. Muistan vain yhden opiskelijan joka ei ole oppinut fileoimaan kalaa.

Kertoisitko jonkun mieleenpainuvimman tapahtuman, joka on sattunut oppilaiden kanssa?
Mieleenpainuvin on varmaan se kun olimme käsivarren Lapissa viikon kestävällä pilkkireissulla. Minä ja pari muuta ajattelimme oikaista vähälumiselta näyttävästä kohdasta järvelle. Saimme yllätykseksemme huomata, että lunta olikin napaan asti.

Sinut tunnetaan kaikenlaisten kalaherkkujen valmistajana. Mikä on ”bravuurisi”?
Rosvopaisti lampaasta (hehheh), myös ahvenet ovat hyviä. Eniten kehuja olen saanut katkarapu- bouillabaissestani.

 
Veneilyä opettamassa
Luonto- ja kalakoulutuksen Facebook -sivuilla viitattiin jonkun opettajan lapinpolttomenneisyyteen. Oletko sinä oikeasti lapinpolttaja?
Kyseinen tapahtuma kävi toissa kesänä Ivalossa. Lentoni takaisin etelään lähti vasta illalla ja olin kysynyt majapaikkani isännältä, josko saisin pysyä huoneessani normaalia ulosheittoaikaa pitempään ja sehän sopi. Lähdin sitten kävelylle ja pysähdyin kahville noin kilometrin päähän hotellistani. Hetken päästä ohi meni hälytysajossa olevia paloautoja ja ihmettelin että missäköhän palaa. Palatessani takaisin näin jo kaukaa että paloautot olivat hotellini pihalla. Lähempi tarkastelu osoitti, että huoneeni oli palanut täysin poroksi. Kävin sitten poliisien kanssa pelastamassa kaiken mitä jäljelle oli jäänyt, eli puhelimeni. Sitten kävin kuulustelussa ja pääsin kuitenkin lennolleni puhelimessa olleen sähköisen lipun ansiosta.


Miten näet kalatalouden koulutuksen tulevaisuuden
 Kyllä alalla töitä riittää, jos vain viitsii tehdä.

Kirjoittajat: Cian Carroll ja Pyry Lätti